Sunday, 17 April 2011

Me, Myself and I

Kuten otsikostakin voi jo päätellä tulee tämä postaus käsittelemään minua. Kyseessä on siis tietenkin pieni esittely itsestäni ja kertomus siitä miksi olen päätynyt asumaan Australiaan. Tämä siis niille lukijoille (jos näitä nyt edes löytyy?) jotka eivät minua entuudestaan tunne.

Olen siis kotoisin Turusta ja vuosia tulee tänä vuonna täyteen 30 mikä ahdistaa ja järkyttää aina välillä uskomattoman paljon. Turussa asuin koko ikäni kunnes päätin lähteä Englantiin nuorisovaihtoon Allianssin kautta lukion jälkeen. Viihdyin niin hyvin, että päätin myös opiskella kyseisessä maassa ja suoritin Bachelor tutkinnon matkailun johtamisessa (ba hons tourism management) Bournemouthin yliopistossa. Bournemouthissa viihdyin opiskelun jälkeen hetken myös töissä ja sitten palasin Suomeen josta lähdin Englannin kautta Australiaan.

Tällä hetkellä asun kolmatta kertaa Brisbanessa joka sijaitsee Queenslandin osavaltiossa Australian itä-rannikolla.
Australia oli minulle aina se unelmien kohde siitä asti kun sen olemassa olosta ensimmäisen kerran  koulussa kuulin ja se on ollut lukemattomien esitelmien ja tutkielmien aihe koulu aikoina. Unelmoin pitkään tänne pääsystä ja tähän mennessä Australia on täyttänyt kaikki odotukseni ja antanut enemmän kuin toivoa saatoin.



2007 minulle tarjoutui tilaisuus matkustaa tänne ensimmäistä kertaa koska siskoni oli tuolloin täällä opiskelemassa.
Ensimmäisen kerran tulin tänne Working Holiday viisumilla mutta ns. backpacker-elämää en täällä viettänyt vaan asuin koko 8,5 kk Brisbanessa siskoni kanssa. Teimme toki muutamia matkoja itä-rannikolla maahan tutustuen mutta en koskaan esim. ollut hedelmien keräys töissä ja hostelleissa asumiskokemuksenikin ovat rajallisia. Yhteensä niissä tuli asuttua n.2viikkoa. Etsin vain ja ainostaan toimistotöitä ja sainkin suht nopeasti maahan saapumisen jälkeen töitä toimistosta kolmeksi kuukaudeksi ja lopun aikaa sitten elelin säästöillä ja matkustelin hieman. Kävimme mm. Sydneyssä, Fraser Islandilla ja Airlie Beachillä josta teimme retket Great Barrier Reefille ja Whitsunday Islandille.

Suomeen palasin helmikuussa 2008 mutta sydän veti takaisin Australiaan joten hain yliopistoon opiskelemaan ja palasin maahan kesäkuussa 2008. Suoritin Graduate Certificate in Communications nimisen tutkinnon Sunshine Coastin yliopistossa (University of the Sunshine Coast), mutta asuin tälläkin kertaa Brisbanessa. Kävin luennoilla siis Sunshine Coastilla kolmena päivänä viikossa ja näin jälkeen päin ajateltuna olisi ollut järkevämpää asua lähempänä yliopistoa koska n. 2 tunnin matkat yhteen suuntaan olivat aika raskaita. Päätökseeni asua Brisbanessa vaikuttivat siellä olevat kaverit ja se, että kyseisen tutkinnon suorittaminen kesti vain yhden lukukauden.


Toista kertaa Australissa ollessani tarkoituksenani oli opiskelija-viisumin umpeutumisen jälkeen palata Suomeen ja asettua sinne pysyvästi (tai no mun kohdalla sanaa pysyvä ei ehkä voi käyttää koska vuodesta 2000 asti oon asunut vähän siellä sun täällä, ensin Suomessa, sitten Englannissa sitten taas Suomessa josta palasin takaisin Englantiin. Sen jälkeen olenkin vuorotellut Australian ja Suomen välillä) mutta kohtalo puuttui peliin nykyisen poikaystäväni muodossa.
Tapasin Craigin n. 2 viikkoa ennen viisumin umpeutumista. Lentoliput oli ostettu ja Suomeen oli palattava joulukuussa 2008. Kirosin huonoa tuuriani mies-asioiden suhteen taas kerran ja olin varma että se täydellinen Aussi mies unohtaisi minut parissa viikossa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan pidimme yhteyttä kuutisen kuukautta netin ja puhelimen välityksellä kunnes Craig muutti Suomeen.
Suomessa ehdimme asua vähän yli vuoden (tai no Craig käväisi myös Englannissa 3 kuukauden verran töissä) mutta koska Suomesta ei tahtonut löytyä töitä niin teimme päätöksen Australiaan lähdöstä.





Australiaan muuttaakseni tarvisin viisumin ja vaihtoehtoja tutkittuamme totesimme, että spouse- viisumi eli avopuoliso viisumi on paras vaihtoehto. Laitoimme hakemuksen menemään lokakuussa 2010 ja jäimme odottamaan viisumia. Tämä odotus tapahtui eri maissa koska Craig oli palannut takaisin Ausseihin tekemään töitä jo elokuussa 2010. Viisumin odotus oli tuskaista sekä hermoja raastavaa ja vielä pahempaa siitä teki erossa olo. Päätin että en jaksa odottaa viisumi-päätöstä Suomessa vaan anoin lupaa Australian maahanmuutto viranomaisilta ja sain luvan matkustaa maahan 6kk turisti viisumilla.
Palasin siis taas kerran Brisbaneen ja olen nyt tällä kertaa asunut täällä joulukuusta 2010 asti.
Viisumi päätöstä jouduimme odottamaan tammikuun 2011 loppuun mutta nyt on siis 2 vuoden provisional viisumi taskussa ja lupa työskennellä täällä sekä matkustaa pois maasta ja takaisin niin monta kertaa kuin vain haluaa ja rahavarat sallii. :)

Nyt tarkoituksena olisi löytää töitä täältä mikä onkin sitten hieman vaikeampaa kuin odotin aikaisempien kokemusten perusteella. Kohta 3kk olen aktiivisesti töitä hakenut ja vielä ei ole tärpännyt. Mutta siitä työnhakemisesta lisää toisessa postauksessa.

Voisin myös kirjoittaa kokemuksia, vinkkejä yms. de-facto viisumisen hakemisesta jos kiinnostaa?! Jos tulee mieleen muitakin toiveita niin niitä saa ilomielin esittää.


4 comments

  1. Heippa :)

    Mun on nyt kysyttävä sulta tosta Allianssin nuorisovaihdosta, kerta olet sitä kautta mennyt. Olen itse vähän samoissa tilanteissa, eli haluan lähteä pois Suomesta ja Allianssin kautta ajattelin lähteä. Haluaisin tietää että toimiko sulla systeemi ihan hyvin ja millaista työ oli, ihan vain yleistä tietoa :) Kiitos!

    ReplyDelete
  2. Moi Sophie,

    Mun kokemus Allianssin nuorisovaihdosta on vuodelta 2000 (apua, onko siitä oikeesti jo niin kauan) eli systeemit ovat voineet muuttua paljonkin siitä. Itse olin todella tyytyväinen Allianssiin ja sen pohjalta suosittelen sitä. Taisin muistaakseni maksaa n.4000-5000 markkaa vaihdosta. He siis etsivät minulle hotellin johon menin töihin ja sitten hintaan kuuluin myös 2 oppituntia/viikko paikallisessa kielikoulussa. Mun hotellissa on nuoria ulkomaalaisia töissä n.15, pari mun lisäksi suomesta ja loput sitten norjasta, tanskasta, ranskasta, italiasta ja belgiasta. Aina oli seuraa ja jotain tekemistä ja sain elinikäsiä kavereita. Töitä oli huonesiivouksessa ja tarjoilijana. Osa pääsi myös hotellin baariin ja respaan. Palkkaa saatiin 50£/vko (+tipit) jolla pärjäs aika hyvin koska majotus ja ruoka tuli hotellin puolesta. Olin siis Bournemouthissa joka on tosi kiva rantakaupunki. Mulle jäi tosi hyvät muistot mun ajasta englannissa Allianssin kautta ja päivääkään en vaihtais pois. Kannattaa ihmeessä kähteä jos vaan on mahdollista! :)

    ReplyDelete
  3. Hehee, onpa jannaa etta tormasin blogiisi. Itselleni on kaynyt hieman samalla tavalla, tai no, en ole muuttanut Ausseihin, niin muutin tein BA Public Relationsin Bournemouthissa 2005-2009 jonka jalkeen olen jumittunut tanne miehen ja kahden koiran kanssa tekemaan toita.

    Tama on edelleen kiva rantakaupunki, talla hetkella ilmat on siina 20 asteen paikkeilla ja ihmiset alkaa hengaamaan rannalla.

    ReplyDelete
  4. Moi Jo,
    Mukava kuulla, että on lukija Bournemouthista :)
    Mulla on sieltä niin paljon hyviä muistoja. Asuin siellä kuitenkin lähemmäs 6 vuotta ja edelleen on muutama hyvä kaveri siellä. On mahdollista että palaan sinne joku päivä asumaan sitten kun Australia alkaa kyllästyttämään ja jos mies ei saa töitä Suomesta. tai jos ei asumaan niin ainakin käymään.

    ReplyDelete

© Living in Down Under
Maira Gall