Friday, 29 June 2012

Lähtemisen vaikeus

Ulkomailla asuminen antaa niin paljon ja koen olevani onnekas, että voin tällä hetkellä kutsua kahta paikkaa täysin eri puolilla maailmaa kodeikseni. Molemmissa sekä Suomessa että Australiassa olen onnellinen ja molemmissa on hyvä elää.
Kahden maan välillä asuminen on myös toisinaan vaikeata ja tuo mukanaan haikeita hetkiäkin kuten esimerkiksi nyt kun kolmen viikon loma Suomessa on lopuillaan ja pitäisi taas sanoa hyvästit kaikille rakkaille ihmisille täällä.
Lähteminen ei ole helppoa mutta onneksi tietää, että aina voi palata ainakin lomalle ja tulevaisuuden suunnitelmissa (tai ainakin unelmissa) on takaisin Suomeen pysyvästi muuttaminen parin vuoden päästä. Sitten sitä taas joutuu jättämää hyvästejä niille rakkaille Australiassa mutta sitä ei kannata nyt murehtia. Eletään tässä hetkessä. Juuri nyt olen onnellinen, että sain pitkästä aikaa nauttia Suomen kesästä (ja ah niin ihanasta kesäsäästä heh heh) mulle tärkeiden ihmisten seurassa. Olen myös onnellinen siitä, että vaikka lähteminen onkin hieman vaikeaa ja ennenkaikkea haikeaa, lähden myös innoissani takaisin Brisbaneen jatkamaan elämääni siellä.

Päivääkään en mun Suomi-lomasta vaihtaisi pois ja pidempäänkin olisin viihtynyt mutta nyt on aika ottaa suunnaksi Brisbane. Ensi vuonna päästään taas toivottavasti lomailemaan Suomeen ja ehkäpä hieman pidemmäksi aikaa.

Nyt vois sitten ton laukun pakata loppuun ja punnita, että tietää miten monta liikakiloa siinä on. Kummasti tota tavaraa on kertynyt mukana vietäväksi, jouduin laittamaan osan tulemaan postitse, mutta täytyyhän sitä salmiakkia yms raahata mukanaan niin paljon kuin mahdollista. Ruisleipää, karjalanpiirakoita sekä Oltermannia veisin myös jos matka olisi lyhyempi ja tulli vähän vähemmän tiukempi tuolla Australia päässä.





© Living in Down Under
Maira Gall