Monday, 29 August 2011

Keskellä "Ei Mitään"

On vähän jäänyt nää päivitykset eli jos nyt yrittäis taas tarinoida jotain elämästä täällä tois pual maailmaa.

Oltiin tossa edellisviikonloppuna pienessä kaupungissa (tai kylässä, se oli meinaan sen verran pieni paikka) nimeltä Nanango. Craigin kaveri on siellä suorittamassa ns. syrjäseutuvelvollisuuttaan opettajana. Täällä (ainakin Queenslandissä, ei mitään tietoa muista osa-valtioista) on sellainen systeemi, että jokaisen opettajan on oltava töissä jonkin aikaa syrjäisemmillä alueilla ja kerättävä tietty määrä pisteitä jonka jälkeen on sitten "vapaa" tekemään opettajan hommia missä itse haluaa. Mitä syrjäisempi ja pienempi paikka on kyseessä, sitä enemmän pisteitä yhdestä vuodesta saa. Kyseinen kaverimme joutuu olemaan Nanagossa puutyön ja matematiikan opettajan yhteensä kaksi vuotta ja sitten on velvollisuudet suoritettu.
Tällä systeemillä pyritään tietenkin varmistamaan se, että kaikkialla on aina opettajia koska kovin monet eivät vapaaehtoisesti muuttaisi pienemmille paikkakunnille asumaan töiden perässä. Ja Australiassa noi välimatkat on todella isoja eli ei ihan onnistu esimerkiksi se että asuu isommassa kaupungissa ja käy vaan töissä siellä syrjäseudulla.



Takaisin siis Nanango viikonlopun tapahtumiin. Nanango on Brisbanen pohjoispuolella n. 2,5 tunnin ajomatkan päässä eli ei hirveän kaukana. Lähdettiin ajamaan n. puol neljän maissa perjantaina töiden jälkeen ja takaisin tultiin sunnuntaina alkuillasta. Naureskeltiin, että koko paikan väkiluku vähintään tuplaantuu  kun meidän kolme autollista porukkaa pamahtaa paikalle. No ei se kauas jääny ;)

Nanango oli ihan idyllinen pikku-kaupunki ja viikonloppu oli kaikin puolin mahtava mutta itse en pystyisi asumaan maaseudulla, pienessä paikassa parin tunnin ajomatkan päästä isosta kaupungista.

Perjantaina kävimme illallisella ja pubissa parilla oluella (tai vodka+soodalla allekirjoittaneen tapauksessa). Lauantaina oli vuorossa n. miljoonan ryhmäkuvan otto Nanango kyltin luona sekä ko-carting (joka on suomeksi ehkä mikroautoilu???). Autoilun jälkeen ajoimme läheiseen, hieman isompaan kaupunkiin Kingaroyhin ja siellä vierailimme kahdella eri viinitilalla viininmaistiaisissa. Tää oli ehdottomasti päivän kohokohta. Viinit oli hyviä ja maistelut ilmaisia sekä maisemat upeita. Molemmista paikoista lähdettiin pois pari pulloa viinia kainalossa (3 pulloa odottaa vielä korkkaamista).







Viininmaisteluiden jälkeen kävimme lounaalla jossain aivan ihanassa paikassa jonka nimeä en nyt valitettavasti muista. Mahat täynnä ajelimme takaisin Nanangoon ja meninne rentoutumaan ja valmistautumaan iltaan. Ilta (ja yö) kuluikin sitten taas pubissa ja kaverin luona nuotion äärellä sillä oli jäätävän kylmä. Ja meidän "ihana" motelli huone oli tietenkin kuin jääkaappi eli menin nukkumaan kaikki mahdollliset vaatteet päällä ja silti paleli.

Motelli oli muutenkin aika mielenkiintoinen kokemus ja omistaja pariskunta hyvin omalaatuinen mikä johtui melko pitkälti pilven poltosta :) Ei heitä voi kunnolla edes kuvailla, pitää kokea itse ja kuunnella heidän juttuja joissa ei oikeasti ollut mitään järkeä.





huomatkaa mun tyylikkäät sukat! ;)

Anyway, hauska ja hieman erilainen viikonloppu maaseudulla mutta oli myös ihanaa palata takaisin Brisbaneen ja sivistyksen pariin.

Nyt viime viikonlopun vietimme ihan kotosalla juhlien Craigin isän ja veljen synttäreitä. Lauantaina onnistuin myös löytämään mekon omiin 30-vee juhliin (ei muuten ole mikään niistä aiemman postauksen mekoista mutta en paljasta sen enempää) ja sunnuntaina saimme Craigin kanssa kyseenalaisen kunnian vahtia Craigi veljen koiria sen aikaan kun veli meni vaimonsa kanssa kokkauskurssille.

Nyt ois sitten 4 päivää töitä ennen kuin alkaa kahden viikon loma, perjantaina on myös omat synttärit ja sunnutaina saapuu vieraita Suomesta! Tiedossa on siis turistioppaana toimimista Brisbanessa, synttärijuhlia, reissuja lähialueille ja 3 päivän matka Sydneyhin. Ei jaksais millään odottaa!!!


Wednesday, 10 August 2011

Täydellinen mekko?

Nyt ois hakusessa täydellinen mekko omiin 30vee bileisiin. Juhlat on siis tiedossa neljän viiko päästä ja muuta en niistä sitten tiedäkään koska Craig halus järjestää ne mulle yllätyksenä. Sain toki päättää ketä kutsutaan ja pukukoodin joka on semi formal. Siis jotain vähän juhlavampaa pitäis olla. Kyllähän tuolta kaapin perukoilta parikin tilaisuuteen sopivaa mekkoa löytyis mutta uus on vaan ihan pakko saada. Kerran sitä vaan täytetään 30 eli uus mekko on ihan ehdoton, samoin uudet kengät... niin ja laukku... kuten myös korut... ;)

Vielä on siis aikaa mekkoshoppailulle (ja laihtua pari kiloa...) mutta oon jo hiukan tutkiskellut kauppojen valikoimia ja tän hetkiset suosikit on nää:




Mitä mieltä ootte? Mikä on lemppari? Ideoitakin saa antaa.... ja vinkkejä hyvistä kaupoista täällä tai missä tahansa kunhan on nettitilaus mahdollisuus! :)

Monday, 1 August 2011

Saunomista Sydneyssä

Tuli tossa viime viikonloppuna tehtyä parin päivän pikareissu Sydneyhin kun oli pakko käydä uusimassa passi. Suomen passin voi uusia täällä Kengurumaassa joko Suomen suurlähetystössä Canberrassa tai sitten vaihtoehtoisesti Suomen konsulaatissa Sydneyssä. Jälkimmäinen valikoitui passi-reissun kohteeksi lähinnä siitä syystä että lennot olivat halvemmat ja sää houkuttelevampi eli siis lämpimämpi.
Torstaina illalla lennettiin Sydneyhin ja hotellille Central Stationin lähelle päästiin joskus vähän klo 23 jälkeen. Perjantaiaamuna sitten suunnistettiin Double Bayhin jossa Suomen konsulaatti sijaitsee ja passin uusiminen kävi vaivattomasti ja nopeasti. Vanha passi mitätöitiin mutta sain pitää sen  ja uusi tulee sitten postissa n.3 viikon kuluttua. Sit tarttee vaan ilmottaa immiin että siirtävät mun viisumin uudelle passille.


Kun passiasiat oli kunnossa otettiin bussi takaisin keskustaan jossa palloiltiin hetki etsien aamupala paikkaa. Lopulta napattiin vaan kahvit mukaan ja käveltiin Darling Harbouriin josta löyty kiva pieni kahvila jossa tarjoiltiin All Day Breakfastia! Maha täynnä oli sitten mukava vähän shoppailla ja kierrellä Darling Harbouria jossa oli International Boat Show parhaillaan menossa. Luksus jahteja koko paikka täynnä siis!





Kuten kuvista näkyy sää suosi meitä ja aurinko paistoa pilvettömältä taivaalta molempina päivinä. Hiukan oli viileää koska täällä nyt kuitenkin on edelleen se talvi meneillään mutta hyvin tarkeni ns. kevätvaatteissa ja onneks ei satanut.
Jalat alko väsymään kaikesta kävelystä joten takas keskustaan päin mentiin Monoraililla. :) Ihan kiva kokemus vaikka ei matka kauaa kestänytkään. Keskustassa käytiin katsastamassa Westfiel ostoskeskus jonka kaupat oli nyt tällä kertaa vähän liian hintavia mun budjetille. Löyty mm. Prada, Miu Miu, Louis Vuitton yms yms. Zarassa oli tietenkin pakko käydä mutta siellä oli niin hirvee ruuhka että mun hermot ei kestäny ja jouduin poistumaan tyhjin käsin. :(

Town hall

Monorail

Ikkunaostosten jälkeen käveltiin takaisin hotellille viinakaupan (heh heh) kautta ja suunnattiin ylimmässä kerroksessa olevalle allasosastolle. Uima-altaalta oli kivat kaupunkimaisemat illan pimetessä mutta kohokohta oli ehdottomasti saunaan pääseminen. Sitä olin odottanut siitä asti kun hotelli varattiin ja huomasin että siellä on sauna. Pelkäsin kyllä pahinta ja ajattelin, että se ei varmaankaan ole kunnon sauna, ei sellainen johon näin suomalaisena on tottunut eli ei tarpeeksi lämpöä eikä kiuasta. (Nää on siis koettu englannissa). Onnekseni voin kuitenkin kertoa, että sauna oli kunnon suomalainen sauna ja siellä sai kunnon löylyt. Oli niin ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan rentoutumaan. Eipä sitä kosteassa ja kuumassa aussi-kesässä ole pahemmin kaivannut mutta nyt talvella kun on ollut kylmempää niin saunaan on tehnyt mieli muutamankin kerran. Ja nyt sinne sitten pääsin! Craig sai melkein raahata mut pois sieltä. Oisin viihtynyt pidempäänkiin.
Saunan jälkeen meidän illallissuunnitelmat meni uusiks sillä ei jaksettu laittautua ravintolaa varten vaan vedettiin yöpuvut päälle ja tilattiin huonepalvelusta illallista :) Siinä sitä sitten istuttiin sängyllä syömässä illallista ja kateltiin pari leffaa telkkarista. Aivan ihan ilta vaikka ei ihan suunnitelmien mukaan mennytkään.

Lauantaiaamuna käytiin syömässä hotellin Buffet-aamiainen joka oli aivan huippu. Tuoreita hedelmiä, pannukakkuja, viinereitä, pekonia ja kananmunia yms. Mä rakastan hotellien aamupala buffeita!!

Koska meidän lento lähti vasta illalla niin oli aikaa käydä vielä kiertelemässä keskustassa. Otettiin juna hotellilta Circular Quayhin koska eihän se nyt ole Sydneyn reissu jos ei käy katsomassa oopperataloa ja Harbour Bridgeä. Istuttiin sillan lähellä nauttimassa auringosta ja tuli otettua ne 100 pakollista turistikuvaa Sydney päänähtävyyksistä. Eli siis näistä:


tosta talosta sais muuten kaksion sellaseen kivaan pieneen hintaan ku. $1.6 miljoonaa.







Suunnitelmissa oli käydä Manlyssä ja siellä Nordic Fusion kaupassa ostamassa salmiakkia mutta se jäi nyt sitten seuraavaan kertaan. Yhdestä keskustan karkkikaupasta löytyi sitten salmiakin korvikkeita eli Hollantilaista salmiakkia. Ei ihan suomalaisen veroista mutta menettelee.
Keskustassa käytiin vielä myöhäisellä lounaalla ja sitten marssittiin takas hotellille hakemaan matkalaukku ja junalla lentokentälle. Ihanat 2 rentouttavaa mutta samalla väsyttävää (se käveleminen!!!) päivää Sydneyssä. Seuraava kerran lomaillaan sitten syyskuussa kun tulee vieraita Suomesta.


Väsyneet mutta onnelliset matkaajat

© Living in Down Under
Maira Gall