Thursday, 23 June 2016

Baby Showerit


Baby showerit tai vauvakutsut taitaa olla jo aika yleisiä myös Suomessa mutta täällä ne on ehdottomasti  enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja lähes kaikki ensimmäistä lastaan odottavat äidit sellaiset saavat (tää siis perustuu omiin kokemuksiin kaveripiirissä ja työpaikalla yms).

Mun pari kaveria tarjoituivat mulle sellaset järkkäämään ja vaikka mä vihaan yli kaiken olla huomion keskipisteenä ni ajattelin,että hitto vie tottakai mä nyt sellaset haluan! Vaadin tai siis pyysin tietenkin kauniisti josko nämä kemut voitaisiin järjestää meillä koska tiesin että siinä kohtaa raskautta en jaksaisi lähteä toiselle puolelle kaupunkia riekkumaan. Tähän onneksi suostuttiin (no en uskonut hetkeäkään etteikö näin kävisi, eihän sitä nyt kukaan tervejärkinen ala raskaana olevan naisen kanssa tappelemaan vai mitä?)



Kaverit tekivät kutsut ja organisoivat leikit, nekin mun toiveiden mukaan koska en halunnut mitään ns. ”nolaus”leikkejä joita olin muiden baby showereilla nähnyt. Halusin sellasia leikkejä joihin kaikki osallistuvat eikä sellasia joissa tuleva äiti laitetaan vaihtamaan vaippaa nukella silmät sidottuina tai arvailemaan vaippojen sisältöjä (erilaisia sulatettuja suklaita) muiden vain katsellessa.  Toinen kavereistani myös tekaisi kakun.




Mun tehtäväksi jäi tehdä kutsulista ja syömäpuoli. Jälkimmäinen ihan omasta tahdosta ja siitäkin suurimman osan teki toi mies joka on se meidän perheen Master Chef ihan ehdottomasti. Ai niin ja koristelun hoidin itse. Näin jälkikäteen ajateltuna se kaikki häärääminen eli koko talon siivoaminen ja edellisenä iltana yömyöhään kokkaaminen ja leipominen ei ehkä ollu se paras idea ja voi hyvinkin olla syypää siihen, että synnytys alkoi ennenaikaisesti...


Mun Baby Showerit oli siis Maaliskuussa (tosiaan pari päivää ennen kuin meidän neiti päätti syntyä sen seitsemän viikkoa etuajassa) ja sille lauantaille sattui aivan järkyttävä hellepäivä. Oltiin meidän patiolla ja hiki virtasi vaikka raahattiin tuulettimia sinne. Mulla oli myös nilkat todella turvoksissa koko päivän eli tää tuleva äiti ei kyllä tuntenut oloaan kovin hehkeäksi. Muuten vauvakutsut meni hyvin ja oli ihanaa nähdä kaikkia mun rakkaita täällä. Ystävien merkitys korostuu entisestään ulkomailla asuessa kun ei niitä omia perheenjäseniä tai lapsuudenystäviä täällä ole. Se koti-ikävä ja pieni haikeus iskee aina just tälläsillä hetkillä ja vaikka mulla oli todella ihana päivä ni oli hieman tippa linssissä aina kun käväisi mielessä miten ihanaa jos mun äiti ja sisko ja ne pari tärkeintä ja rakkainta ystävää Suomesta ja Englannista olisivat myös olleet paikalla.




Sain lahjaksi kasan hyödyllisiä (mm. Vauvan lääkelaukku) ja ihania lahjoja ja ruokaa jäi niin paljon,että syötiin rääppeitä seuraavat kaksi päivää. Ja tais se mies syödä niitä vielä sillon kun itse olin jo sairaalassa.

Wednesday, 1 June 2016

Raskaudesta osa 1




Musta tuli vauva-ja raskausblogien suurkuluttaja heti kun testitikku näytti positiivista, no jos ihan totta puhutaan niin luin niitä jo aika paljon  myös ennen sitä. Koko ajan oli myös tarkotuksena kirjata niitä omia raskausajan tuntemuksia tänne blogiin mutta se vaan jäi ja jäi mutta yritetään ottaa nyt vahinko takasin ja tehdään tällänen yhteenveto raskausajasta.


Tein siis positiivisen testin pari päivää mun synttäreitten jälkeen Syyskuun alussa ja vaikka tää oli ihan yritetty ja toivottu raskaus/vauva kyllähän se positiivinen testi hieman hirvitti ja pelottikin. Olin asennoitunu siihen, että kyllä siinä ainakin se 3-6kk menee ennen ku tärppää  ihan jo oman iäntakia eli kun onnistikin samantien ni tuntu jotenki etten saanut aikaa totuttautua ajatukseen vauvasta.

Muutamat ekat viikot meni ihan hyvin, pahoinvointia alkoi olemaan jossain viikon 5 tienoilla, taidettiin olla just sillon lomalla Fijillä ja parina aamuna sai tehdä tuttavuutta hotellin vessanpöntön kanssa ja aamiaisella ei menny muuta kuin pala paahtoleipää alas. Loma ei onneks kuitenkaan pahoinvoinnin taki menny pilalle, ainut mikä harmitti oli se etten saanut nauttia cocktaileja uima-altaan reunalla. Sillon ku varattiin matka siis ennen tietoa raskaudesta mun toiveissa oli vaan rentoutua auringossa ja nautiskella hyvästä ruoasta ja juomasta, hirvee pettymys siis! ;)

Mun pahoinvointi joka ei todellakaan ollut mikään aamupahoinvointa vaan ympärivuorokauden pahoinvointi kesti jonnekin viikolle 15 asti. Se oli alkuun pahempaa ja varsinkin aamun työmatkat bussissa oli aika tuskasia. Oli hurjan kiva olla juuttuneena ruuhkaan ja yrittää olla oksentamatta täydessä bussissa.  Noin muuten mun pahoinvointi pysyi aika hyvin aisoissa kunhan söin jotain jatkuvasti, jos ehti tulla yhtään nälkä ni sit oli kiire vessaan. Mä siin söin aivan koko ajan tai ainakin siltä se tuntu. Töissä puputin suolakeksejä ja pähkinöitä aivan järkyttäviä määriä.

Mikään tietty ruoka ei saanut mahaa kääntymään ylösalaisin mutta ton miehen käyttämä suihkugeeli kylläkin. Jos se tuli suihkussa käytyään viereen istumaan ni oli pakko käskeä se kauemmas koska se suihkugeelin tuoksu sai mut yökkäilemään. Ja välillä teki myös tiukkaa nukkua sen vieressä kun oksetti se haju. Mies parka!  Samoin meidän käyttämä huuhteluaine aiheutti yökkäilyä ja lopetin sen käytön muutamaksi viikoksi.




Muuten oli ihan ok olo noi ekat viikot mitä nyt väsytti ihan koko ajan. Sai oikeesti töissä taistella että sai pidettyä silmät auki koko päivän ja nukahtelin usein kotimatkalla bussissa.

Mahduin mun normi vaatteisiin suht kauan ja töissäkin taisin kertoa vasta joskus viikon 15 tienoilla, ihmettelen edelleen ettei ne epäilly mitään aikasemmin.
Maha pullahti kunnolla esiin vasta viikon 20 vaiheilla ja samoihin aikoihin aloin tuntemaan vauvan liikkeet mikä teki kaikesta jotenkin todentuntuisempaa.

Australiassa ei oo samanlaista neuvola systeemiä kun Suomessa ja mä sain ainakin julkisen puolen terveydenhuollon asiakkaana (on myös yksityinen sairasvakuutus mutta en halunnut käyttää sitä) valita käynkö oman normilääkärin luona vai sairaalassa kätilöä tapaamassa. Valitsin kätilön ja tapaamisia oli aina muutaman viikon välein, tiheämmin loppua kohti. Tosin itsehän en kaikkia käyntejä ehtinyt tekemään koska neiti päätti tulla ulos seitsemän viikkoa etuajassa. Ultrat tehtiin eri paikassa josta sitten lähettiin tiedot sairaalaan. Kätilö oli joka kerran eri ja vaikka kaikki olivatkin erittäin mukavia ni oishan se ollu kiva jos ois oppinu tuntemaan yhden (tai kaks) vähän paremmin. Muuten ei mitään valittamista.


Mä olin aina ollu ihan  varma etten haluais tietää vauvan sukupuolea jos joskus oisin raskaana mutta uteliasuus vei voiton ja päätettiin että halutaan tietää vauvan sukupuoli rakenneultrassa tai mä päätin. Miehellä ei ollut väliä ja sanoi että tehdään niinku mä haluan. Mulla oli ollu poikaolo siihen asti  ja kaikki mahdolliset testit ennusti myös poikaa mut tyttöä ne siellä ultrassa sitten kuitenki lupas. Jotenki en kuitenkaan osannu luottaa siihen ja vältin ostamasta liikaa vaaleanpunaisia vaatteita yms. Niitä meillä kuitenkin on nyt kaapit täynnä koska perittiin miehen siskolta monta laatikkoa vaatteita hänen kahden tyttärensä jäljiltä. Kaikki mitä ollaan itse ostettu onkin sitten harmaata ja valkosta. Samoin lastenhuone on neutraali eli harmaat ja valkosta löytyy sieltäkin enimmäkseen ja hieman turkoosia. No sopii sitten seuraavallekin jos sellanen tulee ja jos sattuu sitten olemaan poika. Tais koko miehen puolen suku toivoa että tämäkin ois ollu poika koska kaikki 11(!!!) lastenlasta on tyttöjä.



Jotta tästä ei nyt tulis mitään maratooni tekstiä jollasta kukaan ei jaksa lukea, niin jatketaan seuraavalla kerralla. Silloin luvassa mietteitä ainakin kaikista ah niin ihanista raskausajan vaivoista ja synnytysvalmennuksesta.
© Living in Down Under
Maira Gall