Tuesday, 28 August 2012

Häähuumaa ja kuulumisia


Viime kirjotuksesta on taas vierähtänyt luvattoman paljon aikaa eli yritetään nyt korjata vahinkoa.

Mitäs kaikkea sitä täällä päin maailmaa sitten onkaan viime aikoina tapahtunut? No, töitä on paiskittu tavalliseen tapaan hyvinkin ahkerasti (kiitoksena siitä olen saanut elämäni ihka ensimmäisen palkankorotuksen!) ja viikonloput on sitten rentoduttu lähinnä kotosalla.

Tai no oltiin me tossa kolmisen viikkoa sitten minilomalla Noosassa juhlimassa Craigin (ja tietysti nykyään myös mun ) kavereiden häitä. Oli muuten ekat Aussi-häät joihin pääsin mukaan. Yksiin saatiin kutsu pari vuotta sitten mutta asuttiin sillon Suomessa eli ne juhlat piti valitettavasti jättää väliin.




Otettiin perjantai ja maanantai töistä vapaaksi eli saatiin nauttia ihanasta Noosasta pitkän viikonlopun ajan. Ilmat oli aivan mielettömän upeat, hotelli kattoterasseineen ja allasalueineen ihana ja viikonlopun itse kohokohta eli häät olivat ainakin näin vieraan näkökulmasta täydelliset. Morsian ja sulhanenkin vaikuttivat erittäin tyytyväisiltä ja onnellisilta.



Itse seremonia järjestettiin rannan lähellä niin kauniissa paikassa, että se täytyy laittaa harkintaan myös omia häitä varten (siis jos niitä nyt ikinä tulee). Vihkimisen  suoritti parin läheinen ystävä joka oli ainakin mun mielestä ihana lisä seremoniaan.

voiko paljon kauniimpaa hääpaikkaa enää löytää?




Vastaanotto oli pienessä ravintolassa rannalla. Ruokaa, juomaa ja hauskoja sekä liikuttavia puheita riitti ja niiden päälle sitten tanssia ja lisää juomaa. Seuraava päivä otettiinkin sitten rennosti ja nautittiin Noosan rannasta ja hotellin porealtaasta.


Näkymä ravintolasta rannalle... me like!




Noosa viikonlopun jälkeen on kevät alkanut tekemään tuloaan Brisbaneen eli enää ei tarvitse palella aamuisin bussipysäkillä.Mä joudun häpeäkseni tunnustamaan, että musta on tullu sen verran Aussi että jouduin ostamaan talvitakin (villakangas) täksi talveksi. Viime talvena hiihtelin menemään kevättakissa ja naureskelin ausseilla joilla oli paksut talvitakit, kaulahuivit ja hanskat, koska eihän täällä nyt niin kylmä ole. No mutta tänä talvena ei sitten kevättakki enää riittänyt! Apua, seuraavaksi alan varmaan syömään vegemitea ja rakastamaan kokolattiamattoja.

Villakangastakki oli tarpeen täällä noin kuukauden ajan, nyt tarkenee jo kevyemmällä takilla aamuisin ja päivisin onkin sitten jo ihan liian kuuma pitää minkäänlaista takkia päällä. Kevät ja syksy on mun lempivuodenaikoja täällä. Aurinko paistaa ja on sopivan lämmintä (vertaa suomen heinä/elokuu) mutta ei vielä liian kuumaan eikä kosteaa. Samoin öisin on sen verran viileää, että saa nukutuksi mutta ei niin kylmä kuin talvella, että tarttis 2 huopaa täkin lisäksi.

Keväästä saadaan nauttia vielä muutama viikko ja sitten se ah niin ihana Queenslandin kesä alkaa. Can't wait!





p.s. yllä olevat papukaijat (eli tarkemmin rainbow lorikeet) on kuvattu Noosassa yhden pubin takapihalla missä niitä ruokittiin pari kertaa päivässä leivän, veden ja hunajan sekoituksella. Näitä upeanvärisiä lintuja oli kerralla syömässä noin parikymmentä ja asiakkaan (tai hullut turistit kuten minä heh heh) saivat ruokkia niitä. Oon ihan hirveen lintukammoinen mutta pitkän epäröinnin jälkeen uskalsin kuin uskalsinkin ottaa ruokamössöä käteeni ja ruokkia lintuja eikä ees sattunu ;)
© Living in Down Under
Maira Gall