Synnytyskertomus

Raskaana ollessani luin varmaan satoja synnytyskertomuksia eri blogeista, kai mä halusin varautua pahimpaan ja sit samalle ne kertomukset helpommista synnytyksistä autto edes hiukan tajuamaan että ehkä se ei tule välttämättä olemaan niin hirveetä. Ja sit taas ne kaikkein kamalimmat ja kivuliaimmat kertomukset joissa kuitenkin oli onnellinen loppu auttoi valamaan uskoa siihen, että kyllä mä pystyn synnyttämään. Stressasin meinaan sitä synnyttämistä koko raskauden ajan.Siis aivan hirveesti; näin painajaisia ja valvoin yöllä panikoiden. Yritin toki kannustaa itseäni muistuttamalla itseäni siitä että se on ihan luonnollista ja että miljoonat naiset ympäri maailmaa synnyttää joka päivä eli ei se nyt mikään niin ihmeellinen juttu ole. Mutta silti se kipu, repeämiset yms pelotti aivan tajuttomasti.

Mutta siis itse asiaan...

Maanantai 21 Maaliskuuta alkoi aivan tavallisesti, kampesin itseni ja vatsani ylös sängystä kuuden maissa huonosti nukutun yön jälkeen ja muistan ajatelleeni bussissa matkalla töihin, että onneks on enää kolme viikkoa töitä jäljellä ennen äitiyslomaa. Väsytti niin jumalattomasti! Töissä haettiin kahvit työkavereiden kanssa niinkuin joka aamu ja sitten töitten kimppuun. Oli yllättävän kiireinen päivä ja lounasaikaan en ollu ehtinyt syömään mitään ja maha kurisi ihan hullun lailla. No vessan kautta oli tarkoitus käväistä äkkiä alakerran kahvilasta hakemassa salaatti tai jotain... juu ei onnistunu.

Vessasta pois tullessani vähän ennen kello 12 luulin, että pissasin housuun. Ajattelin, että Jes! Tää tästä nyt sit vielä puuttui. No äkkiä takas vessaan ja samalla lorahti oikein kunnolla ja tajusin että tää on kyllä nyt jotain muuta kuin pissaa. Tungin kasan vessapaperia pikkareihin ja ryntäsin (lue: taapersin ) takas omalle työpisteelle ja supisin työkaverille jolla on kolme lasta,nuorin 6kk että mä luulen että mun lapsivedet meni. Se katto mua hetken aikaa ihan ällistyneenä ja sit ponkas ylös ja sano, et hän hakee alakerran kaupasta siteitä, soita sairaalaan ja N:lle (miehelle). No yritin sairaalaan mutta en päässy läpi, jälkeepäin sain kuulla, että heillä oli tavallista kiireisempi päivä synnytysosastolla sinä päivänä. Mieskään ei vastannu joten jätin vastaajaan hätääntyneen viestin et soittaa heti kun pystyy. Työkaveri tuli takasin ja eihän se siteet mitään auttanu vaan sitä lapsivettä tuli jatkuvalla syötöllä ja valui ympäri toimiston lattiaa. Oli aika noloa kävellä koko toimiston läpi vettä valuen ;)

Työkaveri oli omalla autolla sinä päivänä ja ajo mut sairaalaan, jatkoin soittamista miehelle mutta ei edelleenkään vastannu eli laitoin tekstiviestiä että tulee sairaalaan suoraan. Tässä vaiheessa olin ihan paniikissa, viikkoja oli vasta 32+5 ja sairaalakassi pakkaamatta. Toki se eka aiheutti enemmän huolta kun se sairaalakassi.

Sairaalaan pääsin edelleen vettä valuen, tässä vaiheessa oli hame jo ihan läpimärkä ja kengät vaan lotisi kävellessä. Näin jälkeenpäin se jo naurattaa mutta ei siinä vaiheessa. Ilmotin respaan, että meni lapsivedet ja ne käski mennä Pregnancy assesment yksikköön tutkittavaksi. Tässä vaiheessa mies vihdoin soitti takas ja kysy heti ekana et oonko varma etten nyt vaan ylireagoi. Taisin sanoa sille aika äkäsesti että en ja ois syytä lähteä ajamaan sairaala kohti heti.

Mut laitettiin käyrille ja vauvan sydänäänet hyvät. Lääkäri tuli ottamaan näytteen ja varmistamaan että kyse on todellakin lapsivedestä. Olin hiukan että luuleeko ne tosiaan että vaan jatkuvasti kusen housuihini, että mitä muuta se nyt vois olla kun lapsivettä?!

Samalla tarkistettiin ultralla vauvan asento ja siellähän se köllötteli oikeassa asennossa pää alaspäin.

Tässä vaiheessa alkaa erittäin lievät menkkamaiset krampit mahassa mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Kohdunsuu ei ole pehmennyt tai laskeutunut enkä ollut yhtään auki. Sain särkylääkettä ja makoilin sängyllä edelleen käyrillä. Samalla laitetttiin kanyyli käteen ja sain steroidipistoksen vauvan keuhkoja vahvistamaan. Kanyyliä yritti ensin laittaa joku lääkäriharjoittelija, ei onnistu ja sattuu. Tästä yrityksestä jäi kämmenselkään aivan karsee mustelma päiviksi.

Mies saapui sairaalaan yhden maissa kiireessä pakkaamansa kassin kanssa J edelleen naurattaa ne sen vaatevalinnat mulle. Kaikkein pienimmät pikkarit ja ensimmäinen mekko jonka oli kaapista löytäny. Onneksi sillä oli aikaa lähteä käymään uudelleen kotona hiukan myöhemmin tarkkojen ohjeiden kanssa siitä mitä tuoda mukanaan. Seuraavalle kerralla pakkaan sen sairaalakassin valmiiksi heti kun testi näyttää positiivista J

Sain voileipiä ja jukurttia lounaaksi ja taas tehdään sisätutkimus, edelleen ei mitään edistystä ja saan lisää särkylääkettä edelleen lieviin ja harvakseltaan tuleviin supistuksiin. Makoilen siellä käyrillä jotain kolmisen tuntia ja viiden jälkeen mut siirretään osastolle ja aloitetaan lääkitys jonka tarkotuksena on lopettaa supistukset ja pitää vauva sisällä mahdollisimman kauan. Kätilö sanoo että jos hyvin käy en synnytä kuin viikon parin päästä mutta joutuisin olemaan sairaalassa vuodelevossa siihen asti.

Mies tuli takaisin kuuden maissa ja sain illallista ja lisää särkylääkettä, tässä vaiheessa olo ihan hyvä mutta yht’äkkiä supistukset alkavat voimistumaan ja tuntumaan pahoilta. Kutsuin kätilön paikalle joka tutkii monitoria ja kysyy olenko varma, että ne ovat voimistuneet koska eivät näy käyrillä. Kiemurtelen tuskissani sängyllä ja tekis mieli huutaa että mua kiinnosta hittoakaan näkyykö ne käyrillä vai ei koska tunnen ne! Lopulta kätilö pitää käsiään mun mahan päällä supistuksen aikana ja vihdoin uskoi että ne oikeasti alkoi olemaan jo aika pahoja. Kutsui lääkärin paikalle ja taas sisätutkimus, tässä vaiheessa auki 1cm ja jatkettiin lääkitystä supistusten lopettamiseksi. No se ei sitten toiminut ollenkaan vaan niitä alkoi tulemaan yhä useammin ja kipu tuli joka kerralla pahemmaksi joka aiheutti sen, että mä oksensin jatkuvalla syötöllä.

Joskus kahdeksan jälkeen tehtiin taas tutkimus ja olin 4cm auki ja mut päätettiin siirtään synnytyssaliin, sinne päästessä eli noin vartin päästä olin 7cm auki! Olin tehnyt synnytyssuunnitelman ja toivonut pääseväni kuumaan suihkuun tai kylpyyn kipuja helpottamaan mutta se ei onnistunut koska vauvan sydänääniä piti tarkkailla eli jouduin pysymään sängyssä tai aivan sen vieressä. Sain kipuun kaasua mutta en pystynyt keskittymään sen hengittämiseen koska halusin pyöritellä lantiota aina supistuksen tullessa koska tunsin että se auttoi parhaiten. Ihan ilman kivunlievitystä siis mentiin.

Puolen yön aikoihin olin täysin auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Siitähän ei sitten tullut aluksi mitään! Se oli aivan kamalaa ja olin tässä vaiheessa niin väsynyt etten jaksanut yrittää kunnolla. Huusin jossain vaiheessa että en jaksa/pysty enää ja että leikatkaa se vauva jo ulos. Samoin olin kuulemma huutanut miehelle, että en ikinä enää aio synnyttää J Heh!

Vauvan pää oli väärässä asennossa mistä johtuen jäi jumiin synnytyskanavaan ja vaikeutti synnyttämistä. Lopulta opin ponnistamaan oikein kiitos aivan mahtavan kätilön ja lääkärin mutta silti ponnistusvaihe kesti noin kaksi tuntia ja lääkäri joutui leikkaamaan pienen epparin. Neiti A syntyi 2.12 tiistai aamuna  (2.37kg ja 47cm). Sain vauvan rinnalle noin minuutiksi eli siksi ajaksi kun isä leikkasi napanuoran. Sen jälkeen vauva odottaville keskososaston hoitajille tutkittavaksi ja siitä suoraan keskososastolle jonkinlaiseen hengityslaitteeseen. Isä pääsi vauvan mukaan ja itse jäin tikkailtavaksi ja pääsin suihkuun ja sen jälkeen pikaisesti vauvaa katsomaan ja osastolle nukkumaan joskus neljän aikaan. En kyllä saanut yhtään unta, koska olin huolissani vauvasta. Kaikki oli kuulemma hyvin mutta väsyneenä ja hormoonihuuruissa mua vaan itketti. Asiaa ei tietenkään yhtään helpottanut huonekaverin vauvoineen.¨

Jälkikäteen ajateltuna kaikki meni suht hyvin ja ne mitä pelkäsin etukäteen eniten ei toteutunut. Odotin koko ajan pahempaa kipua eli ei sitten ollut ihan niin hirveetä vaikka sattuihan se nyt ihan järkyttävästi. Samoin olin etukäteen ollut ahdistunut siitä, että tuntemattomat ihmiset näkee mut siellä jalat levällään yms mutta siinä vaiheessa ei ois voinu vähempää kiinnostaa kuinka monta ihmistä siellä synnytyssalissa oli (ja niitähän oli lähemmäs 10!) mä keskityin vain siihen hengittämiseen, kivun hallintaan ja ponnistamiseen. Mies oli aivan mieletön koko synnytyksen ajan. Kannusti, hiero selkää ja pyyhki hikeä otsalta ja niskasta. Eli kai sitä vois uudestaankin synnyttämään lähteä.