Monday 25 July 2016

Parhaimmat vauvatavarat tähän asti

Nyt kun tätä vauva-arkea on takana jo neljä kuukautta on itsellä pieni käsitys siitä mitä tarvikkeita ostaisin uudelleenkin ja mitkä jättäisin suosiolla kauppaan. Tässä siis niitä parhaimpia!n

BabyNest - vauvanpesä:

Näihin tutustuin ruotsalaisilla joulumarkkinoilla viime vuonna mutta yli 300 dollarin hinta kirpaisi sen verran,että jäi ostamatta. Tutkin tuotetta lisää netin kautta ja harkitsin jo sellaisen tilaamista mutta sitten löysin ohjeet sen tekoon joten näppäränä tyttönä tein sellaisen itse. No ei vaiskaan laitoin tai siis tietenkin pyysin kauniisti jospa mummi eli äitini sellaisen voisi tekaista :)

A:n Baby nest on siis mummin tekemä ja posti kuljetti sen Suomesta tänne Brisbaneen ja sitä käytettiin hyvinkin ahkerasti ensimmäiset pari kuukautta. A nukkui siinä iltaisin sohvalla kun ei suostunut jäämääm yksin makuuhuoneeseen, päikkäreitä pinniksessä tai meidän sängyssä.




BabyBjörn sitter:

A kärsi/kärsii edelleen hieman refluksista eli syöttöjen jälkeen alkuun ei tykännyt olla makuuasennossa pitkään aikaan eli tää oli tosi hyvä niinä hetkinä kun ei itse pystynyt jostain syystä pitämään sylissä niin kauaa.

Nykyään tyttö tykkää istuskella sitterissä ja joko leikkiä lelukaaren leluilla tai vain katsella ympärille kun itse teen esimerkiksi ruokaa tai muuten vain hääräilen ympäri kämppää (lue löhöän sohvalla)






SkipHop Leikkimatto:

Aivan mahtava! A tykkää katsella roikkuvia lelujaan pidempiä ja pidempiä aikoja. Kun vanhemmilta loppuu mielikuvitus ja vauva haluaa vielä leikkiä niin A vaan matolle pötköttelemään. Ton kaaren saa alas eli tummytime onnistuu myös hyvin ja sitten joskus kun A osaa istua niin voi edelleen leikkiä kaaressa olevilla leluilla eikä tarvitse maata selällään.

Leikkimaton testausta isin kanssa



Lille Baby kantoreppu:

Tää ois pitäny ostaa heti A:n syntymän jälkeen mutta ostettiin vasta pari viikkoa sitten. A tykkää olla sylissä rintaa vasten ja varsinkin tykkää olla siinä kun aikuinen kävelee. Meillä ois säästytty monilta selkävaivoilta jos tää ois ollu hankittuna jo heti nimittäin ekat kaks kuukautta käveltiin illat vuorotellen ympäri kämppää A sylissä kun tyttö ei millään rauhottunut muuten. Nykyään enää harvemmin mutta kaupassa yms tää on ihan huippu jos ei jaksa otta rattaita mukaan.

Hoitopöytä pyörillä:

Hoitopöydän/hoitopisteen tarpeellisuus on nyt tietysti suht itsestään selvää mutta mainitaan tää nyt kuitenkin koska oon meinaan tosi ilonen siitä, että ostettiin sellanen jossa on pyörät eli sitä saa liikutetua helposti paikasta toiseen. Suurimman osan aikaa se on tietysti A:n huoneessa mutta nyt talvella kun öisin on vaan muutama aste ja näiden talojen eristykset kun on mitä on täällä eli on sisällä avian pirun kylmä ollaan siirretty hoitopöytä meidän makkariin jossa kaikki nukutaan. Ei tarvitse yöllä lähteä lähteä lämpimästä makkarista toiseen jäätävän kylmään huoneeseen vaihtamaan vaippaa.
Samoin rullataan hoitopöytä kylppäriin kylvyn/suihkun ajaksi. Siinä on sit helppo kuivata vauva ja vaihtaa yökkäri päälle.



Oishan näitä tarpeellisiksi ja hyviksi huomattuja tavaroita vielä enemmänkin kuten meidän Mutsy rattaat mutta nää nyt ehkä kuitenkin ehkä ne Top 5 ja loppuun bonuksena vielä iso-tädiltä saatu jättinalle :) Ainakin A tykkää!! :)









Friday 22 July 2016

Ensimmäiset viikot...


Ekana aamuna synnytyksen jälkeen (no muutama tunti sen jälkeen) odottelin malttamattomana aamiaista että pääsisin heti sen jälkeen keskososastolle paria kerrosta alemmas vauvaa katsomaan. Mies ehti myös takaisin sairaalaan ennen kuin sain syötyä.

Se tunne kun näet sen oman pienen ihmeen keskoskaapissa kaiken maailman letkuissa ja johdoissa kiinni... ei sitä pysty kuvailemaan. Toinen oli niin pieni ja avuttoman näköinen! Mulla oli kyyneleet silmissä ja itku ei olllut kaukana.

Onneksi A:lla oli kaikki jo tässä vaiheessa sen verran hyvin, että sain vauvan syliin. Samana päivänä vauva pääsi jo pois sieltä kaapista ja CPAP laitteesta jonka jälkeen vietti vielä kaksi päivää NICU osastolla.


ensimmäistä kertaa sylissä <3



Seitsemän viikkoa etuajassa syntyminen merkitsi tietysti sitä, että A joutui jäämään sairaalaan pidemmäksi aikaa kuin minä. Meille sanottiin aluksi, että yleensä keskosia pidetään sairaalassa lähelle laskettua aikaa ja sillä hetkellä ajatus vauvasta erossa olosta seitsemän viikon ajan tuntui aivan hirveältä. Mä olin odottanut sitä hetkeä kun parin päivän sairaalassa olon ajan lähdettäisiin perheenä kotiin, oli kotiintulo vaatteet vauvalle (ja mulle) valmiina sairaalakassissa (ne harvat asiat jotka siellä oli valmiina sillon viikolla 32+5) mutta niitä ei sitten päästy käyttämään.

Itse pääsin kotiin kolmen sairaalassa vietetyn yön jälkeen ja se hetki kun lähdettiin kotiin ilman vauvaa oli aivan hirveä. Vauvan jättäminen sairaalaan oli vaikeinta mitä olen ikinä joutunut tekemään. Tiesin tottakai, että se on paras paikka hänelle sillä hetkellä ja saa parasta mahdollista hoitoa mutta silti se oli vaikeaa, ei sitä koskaan edes osannut kuvitella että vauva ei tulisikaan kotiin saman tien. Kotona ollessa hormoonihuuruisena oli  kyllä ihan tyhjä olo ilman vauvaa ja mulla oli joka päivä ihan hirvee kiire päästä sairaalaan viettämään aikaa A:n kanssa.




A oli lopulta sairaalassa kolme viikkoa, ekojen parin päivän jälkeen Special Care nurseryssä jossa oli kahdeksan muuta vauvaa samassa huoneessa. Me vietettiin miehen kanssa joka päivä aikaa sairaalassa yleensä itse olin aina kauemmin ja mies lähti ruokkimaan koiran ja laittamaan ruokaa yms kun itse vielä jäin sairaalaan.  Useimpina päivinä olin sairaalassa yhdentoista aikoihin ja kotona joskus seitsemän kahdeksan aikaan illalla. Eihän sieltä malttanut millään lähteä pois vaikka raskastahan se oli. Kotona yritettiin levätä ja nukkua niin paljon kun mahdollista. Itse jouduin heräämään pari kertaa yössä pumppaamaan maitoa eli tavallaan jo silloin tottui hiukan niihin yöheräämisiin vaikka vauva ei ollutkaan vielä kotona.


A sai ruoan pääasiassa nenä-mahaletkun kautta ensimmäiset kaksi viikkoa ja aina sairaalassa ollessani kokeiltiin imettämistä joka pikkuhiljaa alkoi onnistumaan. A sai jonkin verran korviketta ennen kuin pystyin pumppaamaan tarpeeksi. Joka päivä kulki siis maitoa kylmälaukussa sairaalaan J

Ne kolme ekaa viikkoa tuntui ikuisuudelta ja vaikka A oli hyvässä kunnossa eikä missään vaiheessa ollut mitään ns. vaaraa tai ongelmia terveyden/kehityksen suhteen olin silti jatkuvasti huolissani. Huolissani vauvasta ja myös siitä miten me sitten pärjätään kun A pääsee kotiin kun oltiin totuttu siihen, että jatkuvasti oli hoitaja lähellä jolta kysyä neuvoa. Entä sitten kun oltaisiin ihan vain me kaksi vauvan kanssa vuorokauden ympäri? Miten me pärjättäisiin?  Eli vaikka odotin A:n kotiinpääsyä malttamattomana niin samaan aikaan myös pelkäsin sitä jollain tavalla.
vähän väsynyt äiti
toista kertaa kylvyssä



Mä en tiedä yhtään millanen menetelmä Suomessa on mutta täällä (ainakin mun sairaalassa) on käytäntönä että kun vauva on valmis lähtemään kotiin jää äiti vauvan kanssa 24-48 tunniksi sairaalaan. Tänä aikana hoitaja/kätilö käy muutaman tunnin välein tarkistamassa miten kaikki sujuu, etenkin miten imettäminen (tai pullosta syöminen) sujuu ja jos kaikki on hyvin ja vauvan paino noussut, pääsee kotiin.

Itse vietin siis A:n kanssa kaksi yötä sairaalassa ennen kuin hän pääsi kotiin. Mies oli vietti myös ekan yön meidän kanssa ja sinä yönä ei kyllä nukuttu kumpikaan yhtään. Taidettiin olla aika hermoraunioina ja panikoitiin jokaisesta pienestä äänestä jonka vauva päästi. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja päästiin vihdoinkin kotiin koko perhe.
lähdössä kotiin



A oli syntyessään hyvän kokoinen ja hänellä ei ollut mitään ihmeempiä ongelmia koko sairaalassa olonsa aikana eli siinä mielessä oltiin todella onnekkaita. Sairaalassa oli A:n viereisissä sängyissä/keskoskaapeissa niitä todella pieniä keskosia. Heidän näkeminen pysäytti ja auttoi jaksamaan. Samoin se itsesääli siitä että miksi meille kävi näin katosi aika pian kun jutteli toisten vanhempien kanssa joiden vauvat olivat viettäneet viikkoja ja jopa kuukausia sairaalassa. Tai kun samana päivänä viikolla 24 syntynyt poika jouduttiin elvyttämään (voi nyt hyvin ja pääsi kotiin viime viikolla) samalla kun itse sain pitää vieressä omaan tyttöäni sylissä. Tämän pojan vanhemmat saivat vain koskettaa vauvaa hetken aikaa  kerrallaan keskoskaapin luukkujen kautta.

Me saatiin kuitenkin alusta asti pitää A:ta sylissä niin pitkään kun haluttiin. Saatiin kylvetttää ja vaihtaa vaippaa ja tuoda omat vaatteet hänelle. Sain imettää ja molemmat saatiin pitää A:ta ihokontaktissa paidan alla joka päivä eli vaikka kaikki ei mennytkään ihan "suunnitelman" mukaan meni kaikki lopulta hyvin ja saadaan olla paljosta kiitollisia.

Mä en edelleenkään tiedä ihan varmasti mikä aiheutti ennenaikaisen synnytyksen mutta mulla oli(on?) jokin ongelma kohdunkaulalla. Mahdollinen toinen raskaus pelottaa jonkin verran. Pelkään, että seuraavakin syntyy liian aikaisin ja joudutaan taas viettämään viikkoja sairaalassa.

vihdoinkin omassa sängyssä kotona :)



p.s. Pahoittelut huonolaatuisista kännykkäkuvista, ei jaksettu raahata kunnon kameraa sairaalaan

Wednesday 13 July 2016

Synnytyskertomus


Raskaana ollessani luin varmaan satoja synnytyskertomuksia eri blogeista, kai mä halusin varautua pahimpaan ja sit samalle ne kertomukset helpommista synnytyksistä autto edes hiukan tajuamaan että ehkä se ei tule välttämättä olemaan niin hirveetä. Ja sit taas ne kaikkein kamalimmat ja kivuliaimmat kertomukset joissa kuitenkin oli onnellinen loppu auttoi valamaan uskoa siihen, että kyllä mä pystyn synnyttämään. Stressasin meinaan sitä synnyttämistä koko raskauden ajan.Siis aivan hirveesti; näin painajaisia ja valvoin yöllä panikoiden. Yritin toki kannustaa itseäni muistuttamalla itseäni siitä että se on ihan luonnollista ja että miljoonat naiset ympäri maailmaa synnyttää joka päivä eli ei se nyt mikään niin ihmeellinen juttu ole. Mutta silti se kipu, repeämiset yms pelotti aivan tajuttomasti.



Mutta siis itse asiaan...

Maanantai 21 Maaliskuuta alkoi aivan tavallisesti, kampesin itseni ja vatsani ylös sängystä kuuden maissa huonosti nukutun yön jälkeen ja muistan ajatelleeni bussissa matkalla töihin, että onneks on enää kolme viikkoa töitä jäljellä ennen äitiyslomaa. Väsytti niin jumalattomasti! Töissä haettiin kahvit työkavereiden kanssa niinkuin joka aamu ja sitten töitten kimppuun. Oli yllättävän kiireinen päivä ja lounasaikaan en ollu ehtinyt syömään mitään ja maha kurisi ihan hullun lailla. No vessan kautta oli tarkoitus käväistä äkkiä alakerran kahvilasta hakemassa salaatti tai jotain... juu ei onnistunu.

Vessasta pois tullessani vähän ennen kello 12 luulin, että pissasin housuun. Ajattelin, että Jes! Tää tästä nyt sit vielä puuttui. No äkkiä takas vessaan ja samalla lorahti oikein kunnolla ja tajusin että tää on kyllä nyt jotain muuta kuin pissaa. Tungin kasan vessapaperia pikkareihin ja ryntäsin (lue: taapersin ) takas omalle työpisteelle ja supisin työkaverille jolla on kolme lasta,nuorin 6kk että mä luulen että mun lapsivedet meni. Se katto mua hetken aikaa ihan ällistyneenä ja sit ponkas ylös ja sano, et hän hakee alakerran kaupasta siteitä, soita sairaalaan ja N:lle (miehelle). No yritin sairaalaan mutta en päässy läpi, jälkeepäin sain kuulla, että heillä oli tavallista kiireisempi päivä synnytysosastolla sinä päivänä. Mieskään ei vastannu joten jätin vastaajaan hätääntyneen viestin et soittaa heti kun pystyy. Työkaveri tuli takasin ja eihän se siteet mitään auttanu vaan sitä lapsivettä tuli jatkuvalla syötöllä ja valui ympäri toimiston lattiaa. Oli aika noloa kävellä koko toimiston läpi vettä valuen ;)

Työkaveri oli omalla autolla sinä päivänä ja ajo mut sairaalaan, jatkoin soittamista miehelle mutta ei edelleenkään vastannu eli laitoin tekstiviestiä että tulee sairaalaan suoraan. Tässä vaiheessa olin ihan paniikissa, viikkoja oli vasta 32+5 ja sairaalakassi pakkaamatta. Toki se eka aiheutti enemmän huolta kun se sairaalakassi.

Sairaalaan pääsin edelleen vettä valuen, tässä vaiheessa oli hame jo ihan läpimärkä ja kengät vaan lotisi kävellessä. Näin jälkeenpäin se jo naurattaa mutta ei siinä vaiheessa. Ilmotin respaan, että meni lapsivedet ja ne käski mennä Pregnancy assesment yksikköön tutkittavaksi. Tässä vaiheessa mies vihdoin soitti takas ja kysy heti ekana et oonko varma etten nyt vaan ylireagoi. Taisin sanoa sille aika äkäsesti että en ja ois syytä lähteä ajamaan sairaala kohti heti.

Mut laitettiin käyrille ja vauvan sydänäänet hyvät. Lääkäri tuli ottamaan näytteen ja varmistamaan että kyse on todellakin lapsivedestä. Olin hiukan että luuleeko ne tosiaan että vaan jatkuvasti kusen housuihini, että mitä muuta se nyt vois olla kun lapsivettä?!

Samalla tarkistettiin ultralla vauvan asento ja siellähän se köllötteli oikeassa asennossa pää alaspäin.

Tässä vaiheessa alkaa erittäin lievät menkkamaiset krampit mahassa mutta mitään muuta ei ole tapahtunut. Kohdunsuu ei ole pehmennyt tai laskeutunut enkä ollut yhtään auki. Sain särkylääkettä ja makoilin sängyllä edelleen käyrillä. Samalla laitetttiin kanyyli käteen ja sain steroidipistoksen vauvan keuhkoja vahvistamaan. Kanyyliä yritti ensin laittaa joku lääkäriharjoittelija, ei onnistu ja sattuu. Tästä yrityksestä jäi kämmenselkään aivan karsee mustelma päiviksi.

Mies saapui sairaalaan yhden maissa kiireessä pakkaamansa kassin kanssa J edelleen naurattaa ne sen vaatevalinnat mulle. Kaikkein pienimmät pikkarit ja ensimmäinen mekko jonka oli kaapista löytäny. Onneksi sillä oli aikaa lähteä käymään uudelleen kotona hiukan myöhemmin tarkkojen ohjeiden kanssa siitä mitä tuoda mukanaan. Seuraavalle kerralla pakkaan sen sairaalakassin valmiiksi heti kun testi näyttää positiivista J

Sain voileipiä ja jukurttia lounaaksi ja taas tehdään sisätutkimus, edelleen ei mitään edistystä ja saan lisää särkylääkettä edelleen lieviin ja harvakseltaan tuleviin supistuksiin. Makoilen siellä käyrillä jotain kolmisen tuntia ja viiden jälkeen mut siirretään osastolle ja aloitetaan lääkitys jonka tarkotuksena on lopettaa supistukset ja pitää vauva sisällä mahdollisimman kauan. Kätilö sanoo että jos hyvin käy en synnytä kuin viikon parin päästä mutta joutuisin olemaan sairaalassa vuodelevossa siihen asti.

Mies tuli takaisin kuuden maissa ja sain illallista ja lisää särkylääkettä, tässä vaiheessa olo ihan hyvä mutta yht’äkkiä supistukset alkavat voimistumaan ja tuntumaan pahoilta. Kutsuin kätilön paikalle joka tutkii monitoria ja kysyy olenko varma, että ne ovat voimistuneet koska eivät näy käyrillä. Kiemurtelen tuskissani sängyllä ja tekis mieli huutaa että mua kiinnosta hittoakaan näkyykö ne käyrillä vai ei koska tunnen ne! Lopulta kätilö pitää käsiään mun mahan päällä supistuksen aikana ja vihdoin uskoi että ne oikeasti alkoi olemaan jo aika pahoja. Kutsui lääkärin paikalle ja taas sisätutkimus, tässä vaiheessa auki 1cm ja jatkettiin lääkitystä supistusten lopettamiseksi. No se ei sitten toiminut ollenkaan vaan niitä alkoi tulemaan yhä useammin ja kipu tuli joka kerralla pahemmaksi joka aiheutti sen, että mä oksensin jatkuvalla syötöllä.

Joskus kahdeksan jälkeen tehtiin taas tutkimus ja olin 4cm auki ja mut päätettiin siirtään synnytyssaliin, sinne päästessä eli noin vartin päästä olin 7cm auki! Olin tehnyt synnytyssuunnitelman ja toivonut pääseväni kuumaan suihkuun tai kylpyyn kipuja helpottamaan mutta se ei onnistunut koska vauvan sydänääniä piti tarkkailla eli jouduin pysymään sängyssä tai aivan sen vieressä. Sain kipuun kaasua mutta en pystynyt keskittymään sen hengittämiseen koska halusin pyöritellä lantiota aina supistuksen tullessa koska tunsin että se auttoi parhaiten. Ihan ilman kivunlievitystä siis mentiin.

Puolen yön aikoihin olin täysin auki ja sain luvan alkaa ponnistamaan. Siitähän ei sitten tullut aluksi mitään! Se oli aivan kamalaa ja olin tässä vaiheessa niin väsynyt etten jaksanut yrittää kunnolla. Huusin jossain vaiheessa että en jaksa/pysty enää ja että leikatkaa se vauva jo ulos. Samoin olin kuulemma huutanut miehelle, että en ikinä enää aio synnyttää J Heh!

Vauvan pää oli väärässä asennossa mistä johtuen jäi jumiin synnytyskanavaan ja vaikeutti synnyttämistä. Lopulta opin ponnistamaan oikein kiitos aivan mahtavan kätilön ja lääkärin mutta silti ponnistusvaihe kesti noin kaksi tuntia ja lääkäri joutui leikkaamaan pienen epparin. Neiti A syntyi 2.12 tiistai aamuna  (2.37kg ja 47cm). Sain vauvan rinnalle noin minuutiksi eli siksi ajaksi kun isä leikkasi napanuoran. Sen jälkeen vauva odottaville keskososaston hoitajille tutkittavaksi ja siitä suoraan keskososastolle jonkinlaiseen hengityslaitteeseen. Isä pääsi vauvan mukaan ja itse jäin tikkailtavaksi ja pääsin suihkuun ja sen jälkeen pikaisesti vauvaa katsomaan ja osastolle nukkumaan joskus neljän aikaan. En kyllä saanut yhtään unta, koska olin huolissani vauvasta. Kaikki oli kuulemma hyvin mutta väsyneenä ja hormoonihuuruissa mua vaan itketti. Asiaa ei tietenkään yhtään helpottanut huonekaverin vauvoineen.¨



Jälkikäteen ajateltuna kaikki meni suht hyvin ja ne mitä pelkäsin etukäteen eniten ei toteutunut. Odotin koko ajan pahempaa kipua eli ei sitten ollut ihan niin hirveetä vaikka sattuihan se nyt ihan järkyttävästi. Samoin olin etukäteen ollut ahdistunut siitä, että tuntemattomat ihmiset näkee mut siellä jalat levällään yms mutta siinä vaiheessa ei ois voinu vähempää kiinnostaa kuinka monta ihmistä siellä synnytyssalissa oli (ja niitähän oli lähemmäs 10!) mä keskityin vain siihen hengittämiseen, kivun hallintaan ja ponnistamiseen. Mies oli aivan mieletön koko synnytyksen ajan. Kannusti, hiero selkää ja pyyhki hikeä otsalta ja niskasta. Eli kai sitä vois uudestaankin synnyttämään lähteä.
© Living in Down Under
Maira Gall