Suomi vai Australia?!?

Valehtelisin jos väittäisin ettei Suomeen paluu aina välillä kävisi mielessä tai että en haaveilisi mahdollisuudesta muuttaa sinne takaisin edes pariksi vuodeksi.

Rakastan Brisbanea ja elämääni täällä; sitä, että aurinko paistaa lähes aina eikä ole kaamosta eikä loskapaskakelejä. On ihania ystäviä, tekemistä ja menoja ja hyvä työpaikka mutta näistä asioista huolimatta Suomeen paluu kiehtoo hetki hetkeltä enemmän ja enemmän, etenkin nyt Aylan syntymän jälkeen.  Sillä vaikka täällä onkin kaikki paremmin kuin hyvin se tärkein eli ne rakkaimmat ja läheisimmät ihmiset siellä Suomessa eivät ole täällä, eivät ole osa meidän jokapäiväistä elämäämme.

Miten ihanaa olisi jos vanhempani ja siskoni asuisivat lähellä ja saisivat olla suurempi osa Aylan elämää? Pystyisivät olemaan läsnä meidän arjessa muutenkin kuin vain Skypen ja sähköpostien välityksellä ja seuraamaan Aylan kasvua. Joinain päivinä antaisin mitä tahansa tästä mahdollisuudesta. Kaipaan perhettäni enemmän kuin koskaan,erityisesti olisi ihanaa jos äitini, Aylan mummi olisi lähellä. Samoin rakkaan pikkusiskoni ottaisin samantien elämään lähemmäksi meitä. Tuntuu pahalta ajatella miten paljosta he jäävät paitsi Aylan elämässä ja samoin miten paljon Ayla jää paitsi kun ei saa asua lähellä mummiaan ja tätiään.

 Meidän elämä on kuitenkin tällä hetkellä täällä, on työpaikat (oma yritys), talo ja koira.  Sekä tietenkin Nathanin perhe. Mikään ei kuitenkaan ole pois suljettua ja haaveissa on, että pystyisimme asumaan vuoden tai pari Suomessa jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa. Tottakai se vaatisi paljon järjestelyjä ja suunnittelua, vaatisi työpaikat joko molemmille tai edes toiselle Suomesta. Tai vaihtoehtoisesti työn täällä jota voisi tehdä etänä. Kaikki on mahdollista jos on valmis tekemään myönnytyksiä ja ihan vakavissamme olemme alkaneet suunnittelemaan Suomessa asumista. Olen erittäin onnekas, että mulla on ihana mies joka ymmärtää miten paljon haluan asua jossain vaiheessa Suomessa ja hän on valmis muuttamaan toiselle puolelle maailmaa, maahan jonka kieltä hän ei puhu ja josta hän ei tunne kuin pari ihmistä. On silti valmis muuttamaan jotta minä saisin vuorostani asua lähellä perhettäni ja perheeni viettää enemmän aikaa Aylan kanssa.

En osaa sanoa kaipaanko niinkään Suomea maana vaiko vain niitä rakkaita ihmisiä?! Toki on paljonkin asioita joita kaipaan Suomesta kuten kunnon vuodenajan vaihtelut, kylmä (ja luminen) joulu, ruisleipä ja salmiakki, sauna, Suomen kesä ja sen valoiset yöt. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin! Voi olla että vuosi tai pari Suomessa riittäisi ja sen jälkeen saisin tarpeekseni pitkästä pimeästä ja kylmästä talvesta ja siitä loskasta. Tai sitten käy niin, että en enää halua muuttaa takaisin Australiaan koska terveydenhuolto, päiväkodit ja koulut ovat niin paljon paremmat kuin täällä. Tai ehkä totun liikaa siihen, että saan tuoretta ruisleipää ja karjalanpiirakoita aina kuin haluan  ai niin ja sitä salmiakkia tietenkin. Niin ja lonkeroa ja maksamakkaraa ja oltermannia ja ja....

Tätä odotellaan jo kovasti

Suomi-ikävä on  siis todellista ja takaisin muutto (vuodeksi tai pariksi) toivottavasti mahdollista lähitulevaisuudessa mutta sitä ennen me päästään onneksi pitkälle lomalle sinne eli Suomi kutsuu joulukuun alussa ja takaisin kengurumaahan palataan vasta helmikuun loppupuolella. Ei ehkä se paras vuodenaika Suomessa lomailuun mutta muuta mahdollisuutta ei nyt ollut ja saadaanpahan ainakin kunnon annos talvea ja lunta! Onneksi toi mies lumilautailee ja on asunut Euroopassa niin ei tuu ihan täysin shokkina toi Suomen talvi.  Niin ja onneksi päästään pois Brisbanen tukalan kuumasta kesästä kerrankin. Mä en usko että tuun koskaan tottumaan näihin hiostavan kuumiin kesiin täällä.

Vielä siis seitsemisen viikkoa ja saa syödä Suomiherkkuja niin, että napa paukkuu!! Sitä odotellessa (ja hieman niitä pitkiä lentoja vauvan kanssa jo etukäteen panikoidessa eli kaikki hyvät vinkit vauvan kanssa lentämiseen enemmän kuin tervetulleita)

Ai niin meillä opittiin istumaan pari päivää sitten :)

I love Suomi

Mun loma Suomeen tuntuu tällä hetkellä vain kaukaiselta muistolta vaikka siitä onkin aikaa vaan kuukausi. Mulla oli suunnitelmissa kirjoittaa jotain tosta lomasta heti sen jälkeen mutta niin se vaan on jäänyt kaikkien muiden kiireiden takia tekemättä. On ollu polttareita, synttäreitä, cocktail-kutsuja, mekon ja kenkien metsästystä kavereiden häihin ja sit tietenkin työt on pitänyt kiireisenä ja väsyneenä iltaisin.
No parempi myöhään kuin ei milloinkaan eli olkaapa hyvät: yhteenvetoa lomasta Suomeen ja takaisin paluu-fiiliksistä.

Ennen lomaa olin hyvinkin innoissani siitä, että pääsen käymään kotona ja näkemään perhettä ja kavereita pitkästä aikaa, mutta toisaalta paluu Suomeen pariksi viikoksi pelotti myös. Pelkäsin, että loman jälkeen paluu Australiaan tuntuisi jotenkin pahalta ja vaikealta ja että koti-ikävä iskisi taas päälle. Pelkäsin myös, että en enää pitäisikään Suomesta tai, että pitäisin siellä olosta liikaa ja kaikki Australiassa tuntuisi ”väärältä”. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.

Loma Suomessa oli ihana vaikkakin liian lyhyt (mutta niinhän ne lomat yleensä on..liian lyhyitä). Nautin joka hetkestä, jopa niistä parista päivästä jolloin olin kipeä, söin suomi-herkkuja yllin kyllin ja fiilistelin valoisia kesäöitä.



autiota Turun keskustaa klo 23.00 maanantaina... ainakin on valoisaa

Paluu kotimaisemiin puolentoista vuoden tauon jälkeen oli mielenkiintoista. Toisaalta kaikki oli aivan kuin ennenkin mutta toisaalta kaikki oli jotenkin muuttunut. Aluksi oli outoa kuulla Suomen kieltä jokapuolella ja ostaa siideriä tavallisesta ruokakaupasta. Ruisleipä ja oltermanni maistui juuri niin hyvältä kuin olin muistellutkin ja oli aivan taivaallista, että sai ostaa salmiakkia vaikka joka päivä jos teki mieli. Ja maito-ongelmaisena oli ihanaa kun oli tarjolla muutakin kuin kahta makua laktoositonta jugurttia :)

Säät ei ollu parhaat mahdolliset mutta sain onneksi nauttia myös hieman auringosta ja päästiin siskon takapihalle grillailemaan pariin otteeseen. Käväistiin myös pikavisiitillä Helsingissä ja viikonloppu matkalla Tukholmassa kavereita moikkaamassa.

grillipihviä ja halloumia.... mmmm

Loman jälkeen palasin hyvillä mielin Australiaan, toiseen kotiini. Tosiaan tuntui siltä, että olisin palannut kotiin. Kai se sitten tarkoittaa sitä, että olen alkuvaikeuksien jälkeen kotiutunut tänne ja rakentanut elämän tänne :)

Se, että Australia tuntuu kodilta ei missään nimessä vie Suomen paikkaa sydemessäni. Suomi on aina kotimaa, se jossa asuu mulle kaikkein rakkaimmat ihmiset (ja sitten ne toiset rakkaimmat ihmiset asuu täällä) ja jonne on aina ihanaa palata ja jonne on aina jollain tapaa ikävä. Australia on vaan tällä hetkellä monestakin syystä meille se paras paikka asua.

Suomen vuoro tulee toivottavasti lähivuosina ja silloin toivon enemmän kuin mitään muuta, että toi toinen puolisko kotiutuu sinne yhtä hyvin kuin itse olen kotiutunut Brisbaneen. Nyt keskitytään nauttimaan elämästä täällä maailman toisella puolella ja sen voi vaikka aloittaa ihailemalla kauniita auringonlaskuja.

Lähtemisen vaikeus

Ulkomailla asuminen antaa niin paljon ja koen olevani onnekas, että voin tällä hetkellä kutsua kahta paikkaa täysin eri puolilla maailmaa kodeikseni. Molemmissa sekä Suomessa että Australiassa olen onnellinen ja molemmissa on hyvä elää.
Kahden maan välillä asuminen on myös toisinaan vaikeata ja tuo mukanaan haikeita hetkiäkin kuten esimerkiksi nyt kun kolmen viikon loma Suomessa on lopuillaan ja pitäisi taas sanoa hyvästit kaikille rakkaille ihmisille täällä.
Lähteminen ei ole helppoa mutta onneksi tietää, että aina voi palata ainakin lomalle ja tulevaisuuden suunnitelmissa (tai ainakin unelmissa) on takaisin Suomeen pysyvästi muuttaminen parin vuoden päästä. Sitten sitä taas joutuu jättämää hyvästejä niille rakkaille Australiassa mutta sitä ei kannata nyt murehtia. Eletään tässä hetkessä. Juuri nyt olen onnellinen, että sain pitkästä aikaa nauttia Suomen kesästä (ja ah niin ihanasta kesäsäästä heh heh) mulle tärkeiden ihmisten seurassa. Olen myös onnellinen siitä, että vaikka lähteminen onkin hieman vaikeaa ja ennenkaikkea haikeaa, lähden myös innoissani takaisin Brisbaneen jatkamaan elämääni siellä.

Päivääkään en mun Suomi-lomasta vaihtaisi pois ja pidempäänkin olisin viihtynyt mutta nyt on aika ottaa suunnaksi Brisbane. Ensi vuonna päästään taas toivottavasti lomailemaan Suomeen ja ehkäpä hieman pidemmäksi aikaa.

Nyt vois sitten ton laukun pakata loppuun ja punnita, että tietää miten monta liikakiloa siinä on. Kummasti tota tavaraa on kertynyt mukana vietäväksi, jouduin laittamaan osan tulemaan postitse, mutta täytyyhän sitä salmiakkia yms raahata mukanaan niin paljon kuin mahdollista. Ruisleipää, karjalanpiirakoita sekä Oltermannia veisin myös jos matka olisi lyhyempi ja tulli vähän vähemmän tiukempi tuolla Australia päässä.

Tuo ihana ja kamala koti-ikävä

Ulkomailla asuvan ainainen seuralainen, koti-ikävä, nousi taas vahvana pintaan kun hyvästelin Suomesta vierailulla olleita kevereita lentokentällä maanantaina. Kyyneleet nousi silmiin ja osa (aika suurikin osa) minusta toivoi, että olisin itsekin päässyt nousemaan koneeseen ja lentämään Suomeen edes hetkeksi. Vaikka vaan yhdeksi päiväksi....

Kun nyt on kuitenkin tullut asuttua ulkomailla jo useamman vuoden ajan luulisi, että koti-ikäväkin alkaisi helpottamaan mutta ei. Tuttua se on ja siihen tottuu pikkuhiljaa eikä sitä ajattele koko aikaa vaikka se jossain pinnan alla jatkuvasti kyteekin ja aina välillä muistuttaa olemassa olostaan enemmän tai vähemmän. Eroon siitä ei pääse varmaan koskaa enkä kyllä haluaisikaan sillä silloin ei myöskään olisi sitä ihanaa kotiinpalaamisen tunnetta. Samalla se myös tarkoittaisi sitä, että ei olisi enää mitään mitä ikävöidä ja sitä en toivo koskaan tapahtuvan.

Kun lähdin englantiin ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana oli koti-ikävä aivan sanoin kuvaamaton ne muutamat ensimmäiset päivät ja lähellä oli etten luovuttanut ja matkustanut samantien takaisin Suomeen. Olen kuitenkin äärettömän ylpeä siitä, että kestin ne 5 kk vailla perhettä ja muita läheisiä. Suomeen palaaminen oli ihanaa mutta ikävä takaisin Englantiin vaivasi pahemman kerran ja

siksi takaisin palaaminen opiskelun merkeissä oli lähes itsestäänselvyys. Joka kerta kotoa lähteminen ja hyvästien jättäminen on vaikeaa ja itku on aina herkässä. Englannissa opiskellessani tiesin kuitenkin aina, että pääsen kotiin pari kertaa vuodessa mikä helpotti ikävän kestämistä. Samoin kaksi ensimmäistä Australian reissuani olivat koti-ikävän suhteen helpohkoja koska viisumini olivat voimassa vain tietyn aikaa ja siksi aikani täällä rajallinen ja kotiinpaluun päivä tiedossa lähes alusta alkaen.

Se mikä tekee täällä olosta tällä kertaa vaikeampaa on se, että mulla on pysyvä viisumi/oleskelulupa eikä näin ollen mitään tiettyä päivää joilloin olisi pakko poistua maasta. Just nyt ei ole edes tietoa siitä milloin seuraavan kerran pääsen Suomeen oli se sitten vain käymään tai asumaan pidemmäksi aikaa. Tämänhetkistä koti-ikävääni en pysty lievittämään ajatuksella siitä, että niin ja niin monen päivän/viikon/kuukauden päästä pääsen kotiin. Epätietoisuus on se mikä tekee tästä niin vaikeaa.

Kyllähän sitä Suomeen pääsisi milloin vain, ei tavitse kuin marssia matkatoimistoon ja varata lennot tai vieläkin helpompaa olisi varata ne netistä. Velvollisuudet kuitenkin estävät tekemästä niin. Jos haluan pitää työpaikkani jossa viihdyn, en voi olla jatkuvasti lomalla. Ideana onkin nyt säästää kaikki kertyvät lomapäivät ensi vuoteen ja lähteä sitten Suomeen kuukaudeksi. Voi kun sais jo ostaa lentoliput ja alkaa laskea päiviä siihen kun saa taas nähdä kaikki rakkaat... ilman salmiakkia, karjalanpiirakoita, siideriä, suomalaisia mansikoita, valoisia kesäiltoja, oikeaa joulutunnelmaa yms yms asioita pärjään kyllä jos on pakko. Se mitä on oikeasti ikävä on perhe ja kaverit. Onneksi on keksitty skype ja sähköposti ja välillä tulee soiteltua puhelimellakin vaikka se onkin kallista.

Ulkomailla asuminen on mahtavaa ja päivääkään en vaihtaisi pois. Australiasta on tullut mulle toinen kotimaa ja mun on hyvä olla täällä, silti tulevaisuuden haaveissa on pysyvä muutto takaisin Suomeen. Se ei ehkä ole ajankohtaista juuri nyt eikä vielä ensi vuonnakaan mutta toivottavasti parin seuraavan vuoden aikana. Kun sen aika koittaa oon varma, että mulla on vuorostaan ikävä Australiaan ja kaikkia läheisiä ihmisiä täällä. Sitä kai se sitten tulee olemaan; aina on ikävä jonnekin ihan sama missä maassa asutaan.

Koti-ikävästä ja sen ihanuudesta ja varsinkin kamaluudesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon mutta eiköhän tämä nyt riitä tälle kertaa. Pitää kuitenkin vielä todeta miten onnellinen olen siitä, että Craig asui lähes 1,5 vuotta pois Australiasta (Suomessa ja Englannissa) ja näin ollen tietää miltä tuntuu asua kaukana kaikesta tutusta ja perheestä. Vaikka väitän kyllä, että koti-ikävä iskee pahemmin meihin kauniimman sukupuolen edustajiin tai sitten nuo miehet eivät vain halua tunnustaa sitä, että koti-ikävä vaivaa.

Jos nyt sitten menis tän jälkeen pyyhkimään kyyneleet silmistä ja kirjottais seuraavalla kerralla jostain vähän iloisemmasta aiheesta kuten esimerkiksi mun mahtavista 30v juhlista tai ihanasta 2 viikon lomasta jonka vietimme siis Suomesta tulleen kaveripariskunnan kanssa mm. Australia Zoossa ja Sydneyssä.

Me, Myself and I

Kuten otsikostakin voi jo päätellä tulee tämä postaus käsittelemään minua. Kyseessä on siis tietenkin pieni esittely itsestäni ja kertomus siitä miksi olen päätynyt asumaan Australiaan. Tämä siis niille lukijoille (jos näitä nyt edes löytyy?) jotka eivät minua entuudestaan tunne.

Olen siis kotoisin Turusta ja vuosia tulee tänä vuonna täyteen 30 mikä ahdistaa ja järkyttää aina välillä uskomattoman paljon. Turussa asuin koko ikäni kunnes päätin lähteä Englantiin nuorisovaihtoon Allianssin kautta lukion jälkeen. Viihdyin niin hyvin, että päätin myös opiskella kyseisessä maassa ja suoritin Bachelor tutkinnon matkailun johtamisessa (ba hons tourism management) Bournemouthin yliopistossa. Bournemouthissa viihdyin opiskelun jälkeen hetken myös töissä ja sitten palasin Suomeen josta lähdin Englannin kautta Australiaan.

Tällä hetkellä asun kolmatta kertaa Brisbanessa joka sijaitsee Queenslandin osavaltiossa Australian itä-rannikolla.

Australia oli minulle aina se unelmien kohde siitä asti kun sen olemassa olosta ensimmäisen kerran  koulussa kuulin ja se on ollut lukemattomien esitelmien ja tutkielmien aihe koulu aikoina. Unelmoin pitkään tänne pääsystä ja tähän mennessä Australia on täyttänyt kaikki odotukseni ja antanut enemmän kuin toivoa saatoin.

2007 minulle tarjoutui tilaisuus matkustaa tänne ensimmäistä kertaa koska siskoni oli tuolloin täällä opiskelemassa.

Ensimmäisen kerran tulin tänne Working Holiday viisumilla mutta ns. backpacker-elämää en täällä viettänyt vaan asuin koko 8,5 kk Brisbanessa siskoni kanssa. Teimme toki muutamia matkoja itä-rannikolla maahan tutustuen mutta en koskaan esim. ollut hedelmien keräys töissä ja hostelleissa asumiskokemuksenikin ovat rajallisia. Yhteensä niissä tuli asuttua n.2viikkoa. Etsin vain ja ainostaan toimistotöitä ja sainkin suht nopeasti maahan saapumisen jälkeen töitä toimistosta kolmeksi kuukaudeksi ja lopun aikaa sitten elelin säästöillä ja matkustelin hieman. Kävimme mm. Sydneyssä, Fraser Islandilla ja Airlie Beachillä josta teimme retket Great Barrier Reefille ja Whitsunday Islandille.

Suomeen palasin helmikuussa 2008 mutta sydän veti takaisin Australiaan joten hain yliopistoon opiskelemaan ja palasin maahan kesäkuussa 2008. Suoritin Graduate Certificate in Communications nimisen tutkinnon Sunshine Coastin yliopistossa (University of the Sunshine Coast), mutta asuin tälläkin kertaa Brisbanessa. Kävin luennoilla siis Sunshine Coastilla kolmena päivänä viikossa ja näin jälkeen päin ajateltuna olisi ollut järkevämpää asua lähempänä yliopistoa koska n. 2 tunnin matkat yhteen suuntaan olivat aika raskaita. Päätökseeni asua Brisbanessa vaikuttivat siellä olevat kaverit ja se, että kyseisen tutkinnon suorittaminen kesti vain yhden lukukauden.

Toista kertaa Australissa ollessani tarkoituksenani oli opiskelija-viisumin umpeutumisen jälkeen palata Suomeen ja asettua sinne pysyvästi (tai no mun kohdalla sanaa pysyvä ei ehkä voi käyttää koska vuodesta 2000 asti oon asunut vähän siellä sun täällä, ensin Suomessa, sitten Englannissa sitten taas Suomessa josta palasin takaisin Englantiin. Sen jälkeen olenkin vuorotellut Australian ja Suomen välillä) mutta kohtalo puuttui peliin nykyisen poikaystäväni muodossa.

Tapasin Craigin n. 2 viikkoa ennen viisumin umpeutumista. Lentoliput oli ostettu ja Suomeen oli palattava joulukuussa 2008. Kirosin huonoa tuuriani mies-asioiden suhteen taas kerran ja olin varma että se täydellinen Aussi mies unohtaisi minut parissa viikossa. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan pidimme yhteyttä kuutisen kuukautta netin ja puhelimen välityksellä kunnes Craig muutti Suomeen.

Suomessa ehdimme asua vähän yli vuoden (tai no Craig käväisi myös Englannissa 3 kuukauden verran töissä) mutta koska Suomesta ei tahtonut löytyä töitä niin teimme päätöksen Australiaan lähdöstä.

Australiaan muuttaakseni tarvisin viisumin ja vaihtoehtoja tutkittuamme totesimme, että spouse- viisumi eli avopuoliso viisumi on paras vaihtoehto. Laitoimme hakemuksen menemään lokakuussa 2010 ja jäimme odottamaan viisumia. Tämä odotus tapahtui eri maissa koska Craig oli palannut takaisin Ausseihin tekemään töitä jo elokuussa 2010. Viisumin odotus oli tuskaista sekä hermoja raastavaa ja vielä pahempaa siitä teki erossa olo. Päätin että en jaksa odottaa viisumi-päätöstä Suomessa vaan anoin lupaa Australian maahanmuutto viranomaisilta ja sain luvan matkustaa maahan 6kk turisti viisumilla.

Palasin siis taas kerran Brisbaneen ja olen nyt tällä kertaa asunut täällä joulukuusta 2010 asti.

Viisumi päätöstä jouduimme odottamaan tammikuun 2011 loppuun mutta nyt on siis 2 vuoden provisional viisumi taskussa ja lupa työskennellä täällä sekä matkustaa pois maasta ja takaisin niin monta kertaa kuin vain haluaa ja rahavarat sallii. :)

Nyt tarkoituksena olisi löytää töitä täältä mikä onkin sitten hieman vaikeampaa kuin odotin aikaisempien kokemusten perusteella. Kohta 3kk olen aktiivisesti töitä hakenut ja vielä ei ole tärpännyt. Mutta siitä työnhakemisesta lisää toisessa postauksessa.

Voisin myös kirjoittaa kokemuksia, vinkkejä yms. de-facto viisumisen hakemisesta jos kiinnostaa?! Jos tulee mieleen muitakin toiveita niin niitä saa ilomielin esittää.