Sunday 24 November 2013

vähän lisää Tasmaniaa

No joo lupauksista huolimatta kirjoittamisesta ei ole taas(kaan) näköjään tullut mitään, mutta siis nyt sitä (aikoja sitten) luvattua jatkoa Tasmanian reissulle.

Ensin pieni maininta meidän aivan upeasta majoituksesta Cradle Mountainilla. Vuokrattiin mökit Cradle Mountain Highlanderistä ja en voi muuta kuin suositella erittäin lämpimästi. Mökeistä tuli ehkä hieman jotkut Lapin hiihtokeskusten mökit mieleen.

Me asuttiin Telopea nimisessä mökissä joka oli sopiva kahdelle hengelle. Kylppärissä oli poreallas jota ei ehditty testaamaan valitettavasti.




takassa paloi tuli koko ajan ja ihana henkilökunta kävi lisäämässä puita kun oltiin päivisin poissa

näitä suloisuuksia pomppi mökin ympärillä jatkuvasti


Cradle Mountainin jälkeen ajettiin kohti etelää ja Port Arthuria kohti. Matkalla pysähdyttiin oikomaan jalkoja parissa pienessä paikassa. Stanleyssä ja Rossissa. Istuttiin autossa oikeastaan koko päivä ja myöhään iltapäivällä oltiin perillä Port Arthurissa joka on Hobartin lähellä.

Maisemat oli upeita ja Tasmania on aivan täydellinen automatkailuun. Ruuhkia ei juuri ole ja muita autoja ei välillä näkynyt pitkiin aikoihin. Pienissä kylissä oli aina jotain nähtävää ja ihania leipomoita joissa käytiin syömässä. Vyötärö ei hirveesti tykännyt niistä visiiteistä :)






vilkas meno Stanleyssä ;)




Ross oli myöskin hyvin hiljainen paikka

Me oltiin liikkeellä talvella eli turisteja ei hirveesti näkynyt ja moni paikka oli kokonaan kiinni. Pitää mennä seuraavalla kerralla kesällä niin näkee hieman erilaisen Tasmanian.


Sunday 18 August 2013

Tasmanian lumoa - Cradle Mountain


Kuten jo tuli aiemmin mainittua, käytiin tosiaan viikon lomalla Tasmaniassa heinäkuun lopulla. Matkaan lähdettiin kaveripariskunnan N & S sekä S:n vanhempien kanssa. Matkaseura oli mitä parhainta koska kaikki muut olivat kokeneita Tasmanian-matkaajia eli me noviiseina päästiin näkemään parhaat paikat muiden opastuksella.

Matka ei alkanut aivan parhaalla mahdollisella tavalla. Päästiin lauantaiaamuna kuuden maissa lentokentälle jossa odotti tieto, että meidän lento on peruttu ja meidät siirretty seuraavalle mahdolliselle lennolle joka lähtisi vasta klo 13.00. No siinäpä sitten hengattiin kentällä muutaman tunnin verran ja missattiin koko päivä Sydneyssä.

Tähän pitää näin välihuomautuksena selventää, että mentiin ensin pariksi päiväksi Sydneyhin koska N&S olivat menossa katsomaan Manchester Unitedin matsia lauantai-iltana. Me käytettiin Sydneyssä olo hyödyksi ja käytiin vierailulla Craigin sukulaisten luona.

Brisbanen lentokenttä tuli siis hieman liiankin tutuksi matkan alussa ja ehdittiin kiroamaan Virgin Australia moneen otteeseen. Parasta on se, että teimme lähtöselvityksen netissä edellisenä iltana jolloin lentoja (meidän mukaanlukien) oli jo peruttu. Mitään ongelmaa lähtöselvityksen tekemisessä ei kuitenkaan ollut eikä lentoyhtiöstä ilmoitettu millään tavalla lennon peruuntumisesta.
Sydneyssä vietetty aika jäi siis hieman vajaaksi mutta ehdittiin silti mm Zaraan ja TopShoppiin shoppailemaan ja Harbour Bridgeä ihastelemaan.
Maanantai aamuna junailimme itsemme Sydneyn lentokentälle josta lensimme Launcestoniin jossa seuraamme liityivät S:n vanhemmat. Vuokra-auto alle ja ruoka- (ja viina) kaupan kautta nokka kohti Cradle vuorta.

maisemia matkan varrelta

muita autoja ei paljoa näkynyt

Cradle Mountain on siis vuori Tasmanian pohjoisosassa Cradle Mountain-Lake St Clair National Parkissa ja yksi Tasmanian suosituimpia nähtävyyksiä eikä suotta. Maisemat olivat aivan mielettömän upeat eikä edes lumen puute pilannut meidän siellä viettämää kolmea päivää.
Maanantai-ilta meni aika pitkälti matkustuksesta toipuessa ja takkatulen edessä lämmitellessä mutta tiistaina vietettiin koko päivä Cradle Mountain luonnonpuistoon tutustuen.


 
 

Meillä kävi tuuri ilmojen suhteen; aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja vuori oli hyvin nähtävissä. Älkää kuitenkaan antako aurinkoisten kuvien hämätä sillä viima oli jäätävä. Pipo pysyi päässä lähes koko ajan ja sormien jäätyminen vaikeutti valokuvien ottamista. Itse vuoresta on noin 100 kuvaa mutta tässä parhaimpia otoksia.




ja lisää :)


pari turistia


mun ehdottomasti lempparein kuva
Matkalla takaisin meidän majapaikkaan bongattiin paikallisia asukkeja eli vompatti ja wallaby. Toinen popsi rauhassa ruohoa eikä häiriintynyt ympärillä pyörivistä ihmisistä, S uskaltautui jopa rapsuttamaan tätä möhkälettä. Itse tyydyin vain kuvien ottamiseen turvallisen välimatkan päästä.


nam nam ruoho on hyvää



Wallabya ei sen sijaan ruoho kiinnostanut vaan tyyppi nautiskeli auringosta.



Tiistaina käytiin vielä illalla tutustumassa Tasmanian tuholaisiin(eng. Tasmanian Devil)  Devils@Cradle nimisessä suojelukohteessa joka oli aivan meidän majapaikan vieressä. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jossa tehdään arvokasta työtä Tasmanian tuholaisten pelastamisen eteen. Lajihan on kuolemassa sukupuuttoon.

tuholaiset raadon kimpussa
 Lisää tarinointia Cradle Mountainista ja meidän aivan ihanasta majoituksesta seuraavalla kertaa.

Monday 12 August 2013

Pitäisköhän sitä kirjoittaa tännekin välillä...

Hupsista, viime kerrasta onkin ihan huomaamatta kulunut jo yli kolme kuukautta. En nyt viitsi edes yrittää keksiä mitään tekosyytä sille, että blogi ei ole päivittinyt viime aikoina. Ihan omasta saamattomuudesta ja inspiraation puutteesta se johtuu :)
Mutta josko sitä sitten taas ottaisi itseään niskasta kiinni ja järjestäisi aikaa blogin kirjoittamiselle. Tässä on nyt kuitenkin taas tapahtunut yhtä sun toista mistä kirjoittaa.

Vuokrattiin vihdoinki oma asunto ja ollaan nyt asusteltu täällä heinäkuun alusta. Purkamattomia pahvilaatikoita löytyy vielä keittiön nurkasta ja toisesta makuuhuonesta mutta ei oteta hirveetä stressiä siitä. Ihanaa vaan olla omassa rauhassa ja laittaa kotia rauhassa kuntoon. Asunnosta ja vaikka vuokraamisesta Australiassa (jos jotakuta kiinnostaa) tulossa siis juttua. Valokuvia sitten kun ne pahvilaatikot on purettu :)

Viime kuussa käytiin myös lomailemassa tälläisissä maisemissa Tasmaniassa.


Tasmanian reissusta riittää juttua vaikka useampaankin postaukseen eli jospa sitten aloitettaisiin niillä joku päivä tällä viikolla. Nyt ei jaksa, personal trainer tunti töiden jälkeen oli sen verran rankka, että loppuilta kuluu sohvalla mansikoita syöden ja telkkaria katsoen.

Saturday 13 April 2013

Sateinen lauantai ja Port Douglasin muistoja


Täällä sataa viikonlopun kunniaksi vettä. On satanut lähes taukoamatta eilisestä alkaen jolloin sai juosta kaatosateessa ensin töistä juna-asemalle ja toiselta asemalta salille. Ilmat on yht'äkkiä myös kylmenneet selkeästi eli syksy on vihdoinkin saapunut Brisbaneen.
No tämä viikonloppu menee aika pitkälti vain kotona rentoutuessa pitkän ja raskaan viikon jälkeen eli eipä toi sateinen ja harmaa ilma ihan hirveesti haittaa. Ei ainakaan tuu huono omatunto siitä kun vaan hengaa sisätiloissa villasukat jalassa juomassa teetä ja lukemassa kirjaa ja blogeja. Aurinkoisina päivinä tulee aina sellanen olo, että pitäis lähteä ulos ja tehdä jotain. Nyt voi siis vaan olla ja vaikka muistella tammikuun reissua aurinkoiseen ja kuumaan Port Douglasiin (josta mun piti kirjoittaa jo siis sillon tammikuussa mutta sitten se vaan jäi)


Mun ihana sisko oli täällä meitä ilahduttamassa 4 viikon ajan joulun yli (en oo tainnut tästäkään mitään mainita?!) ja tehtiin siis kahdestaan tammikuun alussa neljän päivän reissu Port Douglasiin joka on noin tunnin ajomatkan päässä Cairnsistä pohjoiseen ja mukava pieni ja rauhallinen kaupungin tapainen. Ei mikään Backpackereiden kansoittama biletysmesta eli just hyvä auringossa rentoutumiseen ja rauhalliseen viikonlopun viettoon. Baarejakin löytyi toki mutta eipä niissä mikään hirveän vauhdikas meininki näyttänyt olevan edes lauantai-iltana kun käytiin parilla siiderillä.

 
Meidän viikonloppuun kuului purjehdusta, rannalla ja hotellin altaalla auringossa loikoilua sekä lauantaina puolenpäivän retki Daintree sademetsään ja joelle krokotiilejä bongailemaan (nähtiin yksi).
Koska oltiin reissussa sadekautena eli kesällä, meillä kävi ilmojen suhteen hyvä tuuri sillä päivisin paistoi aurinko ja sadetta tuli oikeastaan vain iltaisin/öisin. Kuumaa ja kosteaa oli kun kerran tropiikissa oltiin ja parempi aika tuolla päin vierailulle taitaisikin olla kevät tai syksy.
Tässä siis sekalaista kuvamateriaalia matkalta.
 
poreamme omalla parvekkeella :)



tällä paatilla käytiin seilaamassa ekana iltana

 


sademetsää ja jokea
 
se ainoa kroko joka bongattiin jokiristeilyllä



Four Mile ranta
perus turistiposeeraus


meidän kyyti jokiristeilyllä
 
Cassowary Falls sademetsän keskellä. Käytiin uimassa kun oli kuulemma krokotiilitön








Tuoretta kookospähkinää sunnuntaimarkkinoilta

 

Friday 8 March 2013

Draamaa ja jännitystä perjantaihin


Perus perjantai töissä tänään tai ainakin noin puol kahteentoista. Näpyttelin rauhassa konetta ja suunnittelin kohta alkavaa lounastaukoa: ”Mitäköhän sitä hakis tänää ruoaksi” & ”Voisikin oikeastaan mennä käymään parissa kaupassa viereisellä Queen Street ostoskadulla”.

No ne suunnitelmat jäi totetumatta. Saatiin kaikki sähköposti jossa varoitettiin Queen Street Mall alueella olevasta asemiehestä. Eka ajatus oli, että jollain on huono huumorintaju ja että koko viesti on vitsi. Seuraavana hetkenä tajuttiin katsoa toimiston ikkunasta ulos sinne kyseiselle Queen Streetille päin. Hitto vie koko alue on aivan autiona parin korttelin verran ja poliisiautoja ja poliiseja on joka paikassa. Ihmisiä ohjataan pois. Ehkä asemiehestä varoittava sähöposti ei ollutkaan vitsi.

Tosiaan joku sekopää heilui Queen Street Mallilla ja Myer Centerissä (ostoskeskus) aseen kanssa tänään puolenpäivän aikaan. Alue evakuoitiin ja jotkut työntekijät ja asiakkaat lukittautuivat kauppojen varasto- yms huoneisiin piiloon.

Meidän toimisto on 20. kerroksessa ja nähtiin osa tapahtumista sieltä: Poliiseja kyyryssä autojen takana aseet kädessä. Loput katsottiin telkkarista koska ainakin Channel 9 välitti livekuvaa tapahtumista.

Vajaan parin tunnin päästä poliisi ampui miestä kumiluodeilla ja tilanne oli ohi. Uutisista kuulin sen verran että tyyppi oli poliisille entuudestaan tuttu ja kyse oli huoltajuuskiistasta.

Täältä voi lukea koko jutun jos kiinnostaa.
Että sellainen perjantai tänään. Missä tahansa voi näköjään tapahtua tälläistä. Onneksi tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä ja uhreilta vältyttiin. Pistäähän se silti hieman miettimään tätä maailman menoa :(

Wednesday 9 January 2013

Permanent

Eilen töistä kotiin tullessa oli sängyn päällä kirje odottamassa. Kirje oli Australian maahanmuuttoviranomaisilta ja he ystävällisesti ilmoittivat, että mulle on myönnetty pysyvä oleskelulupa Australiaan. Eli toisin sanoen olen nyt Australian Permanent Resident. Woohooo!!!

En mä hetkeäkään uskonut, että mikään voisi mennä vikaan mun viisumin toisen osan käsittelyssä mutta täytyy myöntää, että olo on kuitenkin todella helpottunut.

Vähän yli kolme kuukautta ton pysyvän oleskeluluvan saamisessa meni ja mitään lisäinfoa immi ei meidän suhteesta kaivannut tälläkään kertaa. Ollaan ilmeisesti hyvinkin uskottavasti aidossa suhteessa :)

Kahden vuoden päästä voin sitten hakea Australian kansalaisuutta jos niin haluan. Mitään päätöksiä sen suhteen en ole tehnyt vielä eikä tässä mikään kiire olekaan. Nyt nautitaan siitä ettei tarvitse (ainakaan muutamaan vuoteen) anoa viisumia tai odottaa viranomaisten päätöstä siitä saadaanko olla yhdessä ja rakentaa elämää Australiaan.
Fiilikset on kieltämättä aika hyvät tällä hetkellä!! :)




p.s. satunnaiset kuvat on Uude Vuoden aatolta hetkeä ennen puolta yötä. Kiivettiin yhdelle mäelle katsomaan kaupungin ilotulituksia mutta valitettavasti näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Mahtava ilta silti.

Uuden Vuoden lupauksia


Ihanaa Uutta Vuotta näin hieman jälkikäteen.


Uuden vuoden lupaukset ei oikeen oo mun juttu ja yleensä en sellaisia tee mutta tänä vuonna kuitenkin päättänyt luvata jotain:

" Vuonna 2013 lupaan pitää parempaa huolta itsestäni ja oppia olemaan onnellinen tässä ja nyt murehtimatta jatkuvasti tulevaisuutta ja kaikkia pieniä mitättömiä asioita”


Käytännössä tämä tarkoittaa seuraavaa:

  • yritän syödä entistä terveellisemmin (unohtamatta kuitenkaan herkutteluhetkiä sillä mitä elämä olisi ilman suklaata tai satunnaista roskaruokaa?)

  • yritän kuntoilla enemmän ja oppia nauttimaan siitä kuntoilusta. Tarkoitus olisi liittyä salille ja ehkä hommata personal trainer (saa nähdä miten käy)

  • yritän nauttia elämästä ja yrittää muistaa joka päivä (vaikka kuinka ketuttaisikin just sillä hetkellä jostain syystä) ne monet pienet asiat jotka tekee mut onnelliseksi joka päivä/hetki

  • yritän lakata murehtimasta ja analysoimasta asioita liikaa (tää tulee olemaan se vaikein)


Tarkoituksena ei ole vain laihtua (vaikka ei se muutaman kilon pudotus pahaakaan tekis) vaan tuntea oloni paremmaksi kaikin puolin. Haluan olla energisempi ja positiivisempi. Haluan enemmän sisältöä elämään. Jokin harrastus vois olla kiva ja uusia kavereita olis ihana saada täällä Brisbanessa.

Eli siis sellaista: Uusi vuosi mutta ei kuitenkaan uusi minä, vaan parannettu versio tästä vanhasta minästä. Se ainakin olisi tarkoitus...


:)

© Living in Down Under
Maira Gall