Tuo ihana ja kamala koti-ikävä

Ulkomailla asuvan ainainen seuralainen, koti-ikävä, nousi taas vahvana pintaan kun hyvästelin Suomesta vierailulla olleita kevereita lentokentällä maanantaina. Kyyneleet nousi silmiin ja osa (aika suurikin osa) minusta toivoi, että olisin itsekin päässyt nousemaan koneeseen ja lentämään Suomeen edes hetkeksi. Vaikka vaan yhdeksi päiväksi....

Kun nyt on kuitenkin tullut asuttua ulkomailla jo useamman vuoden ajan luulisi, että koti-ikäväkin alkaisi helpottamaan mutta ei. Tuttua se on ja siihen tottuu pikkuhiljaa eikä sitä ajattele koko aikaa vaikka se jossain pinnan alla jatkuvasti kyteekin ja aina välillä muistuttaa olemassa olostaan enemmän tai vähemmän. Eroon siitä ei pääse varmaan koskaa enkä kyllä haluaisikaan sillä silloin ei myöskään olisi sitä ihanaa kotiinpalaamisen tunnetta. Samalla se myös tarkoittaisi sitä, että ei olisi enää mitään mitä ikävöidä ja sitä en toivo koskaan tapahtuvan.

Kun lähdin englantiin ensimmäistä kertaa 19-vuotiaana oli koti-ikävä aivan sanoin kuvaamaton ne muutamat ensimmäiset päivät ja lähellä oli etten luovuttanut ja matkustanut samantien takaisin Suomeen. Olen kuitenkin äärettömän ylpeä siitä, että kestin ne 5 kk vailla perhettä ja muita läheisiä. Suomeen palaaminen oli ihanaa mutta ikävä takaisin Englantiin vaivasi pahemman kerran ja

siksi takaisin palaaminen opiskelun merkeissä oli lähes itsestäänselvyys. Joka kerta kotoa lähteminen ja hyvästien jättäminen on vaikeaa ja itku on aina herkässä. Englannissa opiskellessani tiesin kuitenkin aina, että pääsen kotiin pari kertaa vuodessa mikä helpotti ikävän kestämistä. Samoin kaksi ensimmäistä Australian reissuani olivat koti-ikävän suhteen helpohkoja koska viisumini olivat voimassa vain tietyn aikaa ja siksi aikani täällä rajallinen ja kotiinpaluun päivä tiedossa lähes alusta alkaen.

Se mikä tekee täällä olosta tällä kertaa vaikeampaa on se, että mulla on pysyvä viisumi/oleskelulupa eikä näin ollen mitään tiettyä päivää joilloin olisi pakko poistua maasta. Just nyt ei ole edes tietoa siitä milloin seuraavan kerran pääsen Suomeen oli se sitten vain käymään tai asumaan pidemmäksi aikaa. Tämänhetkistä koti-ikävääni en pysty lievittämään ajatuksella siitä, että niin ja niin monen päivän/viikon/kuukauden päästä pääsen kotiin. Epätietoisuus on se mikä tekee tästä niin vaikeaa.

Kyllähän sitä Suomeen pääsisi milloin vain, ei tavitse kuin marssia matkatoimistoon ja varata lennot tai vieläkin helpompaa olisi varata ne netistä. Velvollisuudet kuitenkin estävät tekemästä niin. Jos haluan pitää työpaikkani jossa viihdyn, en voi olla jatkuvasti lomalla. Ideana onkin nyt säästää kaikki kertyvät lomapäivät ensi vuoteen ja lähteä sitten Suomeen kuukaudeksi. Voi kun sais jo ostaa lentoliput ja alkaa laskea päiviä siihen kun saa taas nähdä kaikki rakkaat... ilman salmiakkia, karjalanpiirakoita, siideriä, suomalaisia mansikoita, valoisia kesäiltoja, oikeaa joulutunnelmaa yms yms asioita pärjään kyllä jos on pakko. Se mitä on oikeasti ikävä on perhe ja kaverit. Onneksi on keksitty skype ja sähköposti ja välillä tulee soiteltua puhelimellakin vaikka se onkin kallista.

Ulkomailla asuminen on mahtavaa ja päivääkään en vaihtaisi pois. Australiasta on tullut mulle toinen kotimaa ja mun on hyvä olla täällä, silti tulevaisuuden haaveissa on pysyvä muutto takaisin Suomeen. Se ei ehkä ole ajankohtaista juuri nyt eikä vielä ensi vuonnakaan mutta toivottavasti parin seuraavan vuoden aikana. Kun sen aika koittaa oon varma, että mulla on vuorostaan ikävä Australiaan ja kaikkia läheisiä ihmisiä täällä. Sitä kai se sitten tulee olemaan; aina on ikävä jonnekin ihan sama missä maassa asutaan.

Koti-ikävästä ja sen ihanuudesta ja varsinkin kamaluudesta voisin kirjoittaa vaikka kuinka paljon mutta eiköhän tämä nyt riitä tälle kertaa. Pitää kuitenkin vielä todeta miten onnellinen olen siitä, että Craig asui lähes 1,5 vuotta pois Australiasta (Suomessa ja Englannissa) ja näin ollen tietää miltä tuntuu asua kaukana kaikesta tutusta ja perheestä. Vaikka väitän kyllä, että koti-ikävä iskee pahemmin meihin kauniimman sukupuolen edustajiin tai sitten nuo miehet eivät vain halua tunnustaa sitä, että koti-ikävä vaivaa.

Jos nyt sitten menis tän jälkeen pyyhkimään kyyneleet silmistä ja kirjottais seuraavalla kerralla jostain vähän iloisemmasta aiheesta kuten esimerkiksi mun mahtavista 30v juhlista tai ihanasta 2 viikon lomasta jonka vietimme siis Suomesta tulleen kaveripariskunnan kanssa mm. Australia Zoossa ja Sydneyssä.