Eilen töistä kotiin tullessa oli sängyn päällä kirje odottamassa. Kirje oli Australian maahanmuuttoviranomaisilta ja he ystävällisesti ilmoittivat, että mulle on myönnetty pysyvä oleskelulupa Australiaan. Eli toisin sanoen olen nyt Australian Permanent Resident. Woohooo!!!
En mä hetkeäkään uskonut, että mikään voisi mennä vikaan mun viisumin toisen osan käsittelyssä mutta täytyy myöntää, että olo on kuitenkin todella helpottunut.
Vähän yli kolme kuukautta ton pysyvän oleskeluluvan saamisessa meni ja mitään lisäinfoa immi ei meidän suhteesta kaivannut tälläkään kertaa. Ollaan ilmeisesti hyvinkin uskottavasti aidossa suhteessa :)
Kahden vuoden päästä voin sitten hakea Australian kansalaisuutta jos niin haluan. Mitään päätöksiä sen suhteen en ole tehnyt vielä eikä tässä mikään kiire olekaan. Nyt nautitaan siitä ettei tarvitse (ainakaan muutamaan vuoteen) anoa viisumia tai odottaa viranomaisten päätöstä siitä saadaanko olla yhdessä ja rakentaa elämää Australiaan.
Fiilikset on kieltämättä aika hyvät tällä hetkellä!! :)
p.s. satunnaiset kuvat on Uude Vuoden aatolta hetkeä ennen puolta yötä. Kiivettiin yhdelle mäelle katsomaan kaupungin ilotulituksia mutta valitettavasti näkyvyys ei ollut paras mahdollinen. Mahtava ilta silti.
Subscribe to:
Posts (Atom)